Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittoruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittoruoka. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. helmikuuta 2020

Pekoni-kermahernekeitto


Jos miehesi saisi päättää, mitä teillä syödään viikonloppuna, millainen olisi ruokalista?

Mikko oli sattumoisin löytänyt useamman mielenkiintoisen reseptin netistä/lehdistä ja ehdotti ruokia viikonlopuksi. Mitä sitä sitten turhaan miettimään enempiä, vaan tuumasta toimeen.

Meillä kokattiin viikonloppuna Mikon ehdotuksesta siis tonnikalalasagnea, fetalihapullia ja pekoni-kermahernekeittoa.

Aloitetaan hernekeitosta. Mikko löysi reseptin mainoslehdestä, muttei ottanut reseptiä talteen. Marketissa nopeasti googlaten resepti löytyi, muttei auennut. Näkyi vain otsikko, joka oli pekoni-kermahernekeitto, näkyi myös alku ingressistä, joka ei paljon enempää tietoa aineksista antanut kuin Dijon-sinapin.

No, nimestä tietysti pystyy päättelemään paljon, mutta eihän se toki "oikein" mennyt, kun sitten pääsimme kotiin paperireseptin äärelle. Mutta ei hätää, olen varma, että meidän reseptimme päihittää alkuperäisen reseptin mennen tullen.

Pekoni-kermahernekeitto



Purkki lihatonta luomuhernekeittoa
Paketti pekonia
Ruokakermaa
Dijon-sinappia

Paistoimme pekonit rapeaksi uunissa ja pilkoimme ne.

Lämmitimme hernekeiton kattilassa veden kanssa, lisäsimme vähän ruokakermaa.

Tarjoilimme keiton ruokakerman, Dijon-sinapin ja pekonisilpun kanssa.

En ole ennen niin hyvää hernekeittoa syönytkään, vaikka iskän kasvishernekeitolla onkin aina erityinen paikka makumuistoissani.

P.S. Kiinnostuneille tiedoksi, että alkuperäiseen K-kaupan reseptiin olisi tavalliseen purkkihernekeittoon lisätty pekoni-sipuliruokakermaa ja Dijon-sinappia. Juu, kilpailua ei synny tämän reseptin kanssa.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Bouillabaisse



Kalaseljanka on yksi suosikeistamme, kuten nyt hyvä kalakeitto vaan voi olla, mutta bouillabaissea emme ole aikaisemmin kokeilleet tehdä itse. Nyt sekin on kokeiltu, eikä tulos ollut ollenkaan huono, päinvastoin!

Bouillabaisse

Soppaan tarvitaan noin ja suunnilleen:
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
tomaattimurskaa
2 laakerinlehteä
timjamia
sahramia
inkivääriä
pippuria myllystä
sitruunapippuria
sitruunamehua
kuivaa valkoviiniä
1 litra kalalientä
100 g lohta
100 g turskaa
100 g katkarapuja
100 g sinisimpukoita
natural umamia (kaloille)

Näistähän se soppa syntyy, ja erittäin hyvä sellainen.

Kuullota sipulit, lisää tomaattimurska, valkosipuli ja kaikki mausteet sekaan. Lisää viini. Anna porista hiljaisella lämmöllä noin vartti. Paista kalat sillä aikaa.

Lisää simpukat ja anna porista ainakin kymmenen minuuttia. Poista aukeamattomat simpukat. 

Hurauta päälle kalat sekä katkaravut ja jotain tuoreyrttiä. Enjoy!

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Kikherneiden ylistys

Ostan lähikaupasta ahkerasti Go green -tuotteita. Ehdoton suosikkini ovat kikherneet sitruunakastikkeessa taikka maustamattomat kikherneet. Valitettavasti kikherneitä, jotka ovat sitruunakastikkeessa, ei löydy Go green -nettisivuilta. Liekö se vähän uudempi tuote, ainakin lähikaupassamme sitä on ollut vähemmin aikaa kuin saman merkin tavallisia kikherneitä. Tavalliset kiknerneet, joita käytän ruuanlaitossa runsaasti: Go green -kikherneet.

Tässä esimerkiksi lohiperhonen, jonka kastike on tehty kikherneistä sitruunakastikkeessa:


Kikherneet käyvät salaatteihin, pataruokiin, kastikkeisiin - meilkein mihin vaan ja minkä kanssa tahansa. Vähän kuin tomaattikin.

Tässä resepti, jossa olen käyttänyt kikherneitä onnistuneesti mksikolaistyyppisessä keitossa:
http://tanjan-mausteet.blogspot.com/2010/01/meksikolaisittain-maustettu.html

Myös hummuksen voisin mainita yhtenä suosikkinani: Go green -hummus.

Go green -nettisivut: http://www.gogreen.fi/gogreen/fi2.nsf/page.items.www/468F58C20F0ECED7C125725D003720A3

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Borssikeitto - sen täydellisen metsästys!


Sunnuntai-illan lämmikkeeksi keittelimme jälleen borssia. Haasteellinen tehtävä, koska rima on tämän ruokalajin suhteen aina todella korkealla. Borssikeitto on yksi minun ja Mikon ehdottomista suosikeista, ja ruokalistalla ollessa borssia, harvoin jätetään maistamatta. Parhaimmat borssikeitot on syöty Venäjällä, yksi ehdottomasti maukkaimmista on eteeni kannettu kerta toisensa jälkeen kulhon päälle leivotun taikinakuvun alla edesmenneessä ravintola Sojuzissa Viipurissa. Suostuivat jopa tekemään kasvisversion borssista aina pyynnöstäni.

Lähdin hakemaan venäläistä otetta keittoon tällä kertaa venäläisen valmiskeittopohjan kautta. Valmiskeittopohjan ohjeessa ruokaan käskettiin lisäämään pohjan lisäksi vain kaksi litraa lihalientä + kaalia ja perunaa. Päädyin keittämään keiton kasvisliemeen ja lisäämään kaalin ja perunan lisäksi punajuurta, valkosipulilla maustettua hapankaalia, kotikaljaa, valkosipulia, sitruunamehua, piri piri -maustetta ja mustapippuria.

Lopputulos oli reilu kolme litraa vähintäänkin hyvää, ja näin ollen kohtuullisesti onnistunutta borssia. Täysin onnistunut olisi ollut niiiin herkullista, ettei sanat riitä kuvaamaan. Tässä ei ihan onnistuttu valitettavasti tälläkään kertaa. Toivon, että joku päivä saadaan onnistumaan sellainen borssielämys kuin se parhaimmillaan on. Yritystä ei puutu, olen lukenut netistä ja kirjoista tuhat ja yksi ohjetta, kysynyt ohjeita venäläisiltä kavereiltani, keittänyt sopan jos toisenkin. Kuitenkin se täydellinen puuttuu, joku aikoinaan opittu "oikea" borsmaku antaa odottaa itseään. Ohjeita otetaan vastaan! Lupaan kokeilla kaikki potentiaaliset ja kertoa, jos tärppää. :)



Ja joo, joku tekee sen vähän suuremmalla vaivalla, pitänee kokeilla: http://borssikeitto.wippiespace.com/index.html

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Jauhelihakeitto meksikolaisittain


Ajatus tehdä jauhelihakeittoa Meksikon tyyliin lähti monen sattuman summasta: Sain Mamalta meksikolaisittain maustetun tomaattisäilykkeen. Jauheliha valikoitui tomaattisäilykkeen kaveriksi Mikon bongaaman lähikaupan tarjouksen perusteella. Tämän lisäksi olimme juuri lähdössä reissuun, jonka yksi matkakohteista oli Meksiko, joten olin lueskellut myös meksikolaisesta ruokakulttuurista joululoman aikana.


Jauhelihakeitto meksikolaisittain (iso padallinen)

naudan vähärasvaista paistijauhelihaa
meksikolaisittain maustettua tomaattisäilykettä yksi purkki
perunoita kuorittuna ja paloiteltuna
porkkanoita kuorittuna ja viipaloituna
kikherneitä purkillinen
punasipuli
tomaattiketsuppia
kalafondia liraus
kasvisliemikuutio
cayennepippuria
valkosipulitahnaa
piri piri -maustetta
rypsiöljyä
vettä

Paistoin jauhelihan ja punasipulin pannulla pienessä tilkassa rypsiöljyä. Laitoin veden kiehumaan ja rupesin latomaan aineksia kiehuvaan veteen. Ensimmäisenä laitoin perunat, sitten kaiken muun sellaisessa järjestyksessä, että viimeiseksi menivät porkkanat, jotka halusin jättää hieman al denteksi. Keittelin soppaa niin kauan, että perunat olivat kypsiä. Keitosta tuli tulista, täyttävää ja herkullista. Liemi oli todella maukasta, pidin erityisesti myös al dente porkkanoista ja kikherneistä. Nams!

maanantai 27. lokakuuta 2008

Leikkii vuohenjuuston kanssa

Lähikaupasta löytyi vuohenjuusto, joka oli puoleen hintaan lähestyvän parasta ennen -päiväyksensä takia. Poimin koriini ja lähdin kotiin säveltämään.

Ensin päädyin tekemään täytetyt tomaatit:
4 tomaattia
2 viipaletta ruispaahtoleipää
oliiviöljyä
2 lusikallista valkosipulimurskaa
kuivattua rosmariinia
mustapippuria myllystä

Paahdoin leipäviipaleet, pilkoin ihan pieniksi kuutioiksi ja paistoin öljyssä. Lisäsin pannnulle valkosipulimurskan, mustapippuria ja reippaasti rosmariinia. Annoin ruskistua.

Koversin teelusikalla tomaateista sisälmykset. Laitoin tomaattien pohjalle leipäkuutioita, sitten viipaleen vuohenjuustoa, ja sitten jälleen leipäkuutioita tomaattit pullolleen.

Lämmitin tomaatteja uunissa 20-30 minuuttia noin 200 asteen lämmössä. Nams!

Kuten huomasitte, edellisestä ruokalajista jäi käyttämättä tomaattien sisälmykset. Myös vuohenjuustoa jäi.

Päätin tehdä tomaatti-vuohenjuustokeiton:
4 tomaatin sisälmykset
purkillinen tomaattimurskaa
Pasta Rosso -maustetta
reilusti Yrttitarha-yrttisekoitus (suolaton)
liraus fondia
mustapippuria myllystä
muutama vuohenjuustoviipale
puoli purkillista kermaa (4 %)

Laitoin kaikki ainekset kattilaan, keitin jonkin aikaa, ja hurautin sauvasekoittimella keiton tasaiseksi. Yksinkertaista ja hyvää!

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Klassikko: ranskalainen sipulikeitto


Maku-lehden myötävaikutuksella päädyin eilen 18.10.08 tekemään kunnon klassikon, ranskalaisen sipulikeiton. Ja voi että, miten hyvää tulikin!

Ranskalainen sipulikeitto
noin neljälle

4 isoa sipulia
4 punasipulia
1 rkl oliiviöljyä
1 litra vettä
2 kasvisliemikuutiota
2 rkl punaviinietikkaa
3 tl timjamia
1 tl mustapippuria
4 ruispaahtisviipaletta
8 sulatejuustoviipaletta (rasvaa 5%)

Sipulit kuorittiin ja pilkottiin. Öljy kuumennettiin kattilassa ja kuullotettiin sipulit siinä. Lisättiin kiehuva vesi ja liemikuutiot. Kiehautettiin, ja lisättiin punaviinietikka ja mausteet. Sitten annettiin kiehua kymmenisen minuuttia sillä aikaa, kun uuni lämpeni.

Keitto jaettiin uuninkestäviin kulhoihin, asetettiin kuhunkin yksi sulatejuustoviipale keiton päälle, sen päälle ruispaahtis, jonka päälle vielä juustoviipale + valkosipulista yrttimaustetta. Keitot gratinoitiin 250 asteessa uunin ylätasolla noin kymmenen minuuttia.

Aivan mielettömän hyvää! Ja keitto pysyi kulhoissa kuumana uskomattoman kauan.

tiistai 16. syyskuuta 2008

Bataattikeitto

Tästä tulee iso satsi, riittää monelle syöjälle tai kerralle.

Ainekset:
900 g bataattia
2 sipulia
1 yksikyntinen valkosipuli
1,5 kasvisliemikuutiota
1 ½ litraa vettä
puoli rasiaa chevre & yrtit -tuorejuustoa
kuivattua timjamia
valkopippuria
sitruunapippuria (suolaton)
pippurista yrittimaustetta (suolaton)

päälle:
tuoretta timjamia
rasvatonta raejuustoa

Kuorittiin ja paloiteltiin bataatit, sipulit ja valkosipuli. Annettiin heitin kiehua liemikuutioiden kanssa vedessä kypsiksi. Mausteet sekaan: kuivattua timjamia, valkopippuria, sitruunapippuria ja yrttimaustetta. Sitten saunasekoittimella soseeksi. Soseuttamisen jälkeen tuorejuusto sekaan ja hetken aikaa lämmitystä.

Keiton päälle tuoretta timjamia ja raejuustoa. Tarjoiltiin vaalean kuituleivän kanssa. Nams!

perjantai 8. elokuuta 2008

Pikainen, helppo ja hyvä kanakeitto

450 g currymarinoituja broilerinsuikaleita
1 pussi (500 g) peruna-sipulisekoitusta (pakaste)
1 pussi (250 g) kasvissuikaleita (pakaste)
vajaa 1 rasia kevyttä sulatejuustoa (200g, pippuri-yrtti)
1 kanaliemikuutiota
currya reilusti
mustapippuria myllystä vähäsen
valkosipulimurskaa teelusikallinen
sweet chili -kastiketta himppasen
sitruunapippuria ihan kunnolla

Broilerisuikaleet paistoin pannulla (noin kymmenen minsaa). Pistin veden (noin litra) kiehumaan ja kanaliemikuution sekaan. Sitten perunat ja kasvikset veteen, annoin kiehua noin kymmenen minsaa. Lisäilin tässä välissä mausteita veteen. Viimeiseksi broilerisuikaleet ja sulatejuusto kattilaan, kiehautus ja lautasille. Lisäksi oli vihreä salaatti ja leipää juustolla.

Tästä satsista riittää syötävää 2-3 hengelle ainakin pariksi kertaa.

Reseptiin otin vinkkiä netistä useammasta kanakeittoreseptistä, ja tein keitosta oman suun mukaisen.

torstai 17. huhtikuuta 2008

Kesäkurpitsa-chévrekeitto

4 annosta

1 sipuli
2 rkl valkosipulimurskaa
1 rkl juoksevaa Beceliä, öljyä tms. rasvaa
2 kesäkurpitsaa
6 dl vettä
150g Créme Bonjour Chévre & Yrttiä
reilusti mustapippuria myllystä

Hienonna sipuli. Kuumenna rasva ja kuullota sipulia ja valkosipulimurskaa hetki kattilassa. Suikaloi kesäkurpitsat ja lisää ne kattilaan. Kuullota noin 10 minuuttia. Lisää vesi ja hauduta kasviksia, kunnes ne ovat pehmeitä. Lisää joukkoon tuorejuusto ja soseuta keitto sauvasekoittimella. Kuumenna, mausta pippurilla (ja tarvittaessa suolalla). Koristele halutessasi tuoreilla yrteillä.

Tämä on keittojen aatelia! Aivan uskomattoman hyvää. Olen saanut reseptin alun perin isältäni. Itse tein keittoa eilen ensimmäistä kertaa, mutta olen maistanut samaista keittoa iskän sekä Mikon äiskän tekemänä, ja aina on ollut yhtä hyvää. Eikä ole edes hankala tehdä. Suosittelen!

sunnuntai 24. helmikuuta 2008

Tomaattikeitto (jota on pakko santsata)

Ainekset:
punasipuli
pala purjoa
valkosipulimurskaa pari pikkulusikallista
oliiviöljyä
tomaattimurskaa purkki (400 g)
kuorittuja luumutomaatteja purkki (400 g)
vettä 0,5 litraa
kalakastiketta
Creme Bonjour, valkosipuli 13 %, noin reilu 1 desi (puoli purkkia)
suuruste
ketsuppia luraus
mustapippuria myllystä
chiliä myllystä
kuivattua timjamia
kuivattua basilikaa
kuivaa patonkia palanen
Keiton päälle
tuoretta basilikaaparmesaania
edamia
mustaa pippuria myllystä
Kuullotin punasipulin kattilassa öljyssä, laitoin sekaan purjon ja valkosipulimurskan. Seuraavaksi lisäsin tomaatit (luumutomaatit paloiteltuna). Sitten pistin sekaan vettä, kalakastiketta, leipäkuutiot ja mausteet. Tupsautin sekaan vielä hieman ketsuppia antamaan makeutta, saman asian ajaa sokeri, mutta tämän kohdan voi hyvin jättää poiskin. Maistellessani itse kaipasin kuitenkin hieman makeutta sekaan. Annoin kiehua hiljalleen vajaan puoli tuntia. Lisäsin Creme Bonjourin ja suurusteen, annoin kiehua pari minuuttia. Keitoksen voisi soseuttaa tässä vaiheessa halutessaan tasaisen sopan. Päälle lisäsin tuoretta basilikaa pari lehteä, vähän mustapippuria sekä parmesaani- ja edam-raastetta. Keitto maistuu lauantai-iltana hyvän punaviinin kanssa.

lauantai 2. helmikuuta 2008

Värikäs siskonmakkarasoppa

Reseptillä valmistuu valtava kattilallinen herkullista, värikästä siskonmakkarasoppaa - tai kuten meillä: pari pienempää kattilallista. Meiltä puuttuu nimittäin vielä kunnollinen iso keittokattila.

Värikäs siskonmakkarasoppa Tanjan tapaan (eli runsaasti valkosipulia ;)

500 g siskonmakkaroita
reilu 2 litraa vettä / kattila täyteen
kaksi kourallista valkosipulihapankaalia
iso pala kaalia tai kokonainen pienehkö kaali
pala juuriselleriä
pala purjoa (vajaa puolikas)
pala palsternakkaa
2 isoa sipulia
valkosipulia reilusti (tai maun mukaan)
6 isoa porkkanaa
vihreitä papuja (pakastepussillinen, varmaan 200 g)
purkki (400 g) tomaattimurskaa
200 g kevyttä valkosipulituorejuustoa
vasikanfondia loraus (liemikuutiokin käy toki)
currya reilusti (tai maun mukaan)
chiliä myllystä vähäsen
mustapippuria myllystä reilusti
pippurista yrttimaustetta (suolatonta)
balsamicoviinietikkaa reilu loraus
Beceliä paistamiseen (oliiviöljy kävisi myös hyvin)

Pilkoin kaalin, sellerin, purjon (halkaistuna huuhdotun), palsternakan, sipulit ja valkosipulit pieniksi paloiksi. Porkkanat jätin vähän isommiksi paloiksi, etteivät mene ihan pehmeiksi. Pavut pistin kokonaisina, mutta syöminen olisi ollut helpompaa, jos olisin vaikka puolittanut ne. Kuumensin Becelin kattilassa ja laitoin sekaan reilusti currya. Seuraavaksi laitoin pataan sipulin, valkosipulin, purjon ja pilkkomani juurekset. Kypsytin niitä hetken aikaa kattilassa koko ajan hämmentäen. Lisäsin hapankaalin, reilun kaksi litraa kiehuvaa vettä ja vasikanfondin. Annoin kiehua hetken ja puristin siskonmakkarat palloina sekaan. Annoin kiehua hiljalleen vajaan puoli tuntia ja lisäsin tuorejuuston. Sitten maustoin keiton chilillä, mustapippurilla, pippurisella yrttimausteella ja lorautin balsamicoviinietikkaa sekaan.

Keitto oli hyvää, ja siitä riitti kahdelle syöjälle usealle aterialle ja pakkaseenkin muutama astiallinen.

torstai 13. joulukuuta 2007

Tomaattikeitto (jonka poltin pohjaan:)

Kokkasin eilen tomaattikeittoa kaapeista löytyneistä tarvikkeista. Muuten tuli ihan hyvää, mutta ihmeellisesti keitto takertui uudehkon teflon-kattilan pohjaan, ja hieman kärähtikin. Tein kai jotain väärin? Ehkäpä olisi pitänyt hämmentää vaan vähän aktiivisemmin. Suosittelen - sekä keittoa että aktiivista hämmentämistä.

Tomaattikeitto (jota ei ole pakko polttaa pohjaan :)
2 isoa tuoretta tomaattia
2 tomaattimurskapurkkia
vähän tomaattipyreetä
noin 2 dl perunamuussijauhetta
valkosipulia paljon
kasvisfondia
vettä
timjamia
valkopippuria
mustapippuria
kuivattua basilikaa
ripaus sokeria
ripaus chiliä
vähän oliiviöljyä
maustettua tuorejuustoa

päälle:
juustoraastetta (meillä oli emmental)
krutonkeja (meillä oli valkosipulimaustettuja)

Muut ainekset pistin oliiviöljytipan perään kattilaan ja annoin kiehua ja sitten muhia, mutta tuorejuuston ja tuoreet tomaatit sekoitin keittoon vasta vähän ennen tarjoilua. Olisin laittanut keittoon ilman muuta myös sipulia, mutta se oli päässyt loppumaan.

keskiviikko 28. marraskuuta 2007

Talvi-illan muheva kaalikeitto

Talvi-illan muheva kaalikeitto
(oma sävellys kaapista löytyneistä aineksista)

Tarvikkeet:
vettä kattila/kattilat täyteen
kaalia yksi kerä
karjalanpaistilihaa (noin 700 g)
2 punasipulia
2 tl valkosipulimurskaa
mustapippureita reilusti
kasvisfondia
soijakastiketta
3 pötköä varsiselleriä
timjamia
muskottipähkinää (jauhettua)
pippurista yrttimaustetta (ilman suolaa)
loraus juoksevaa Beceliä lihan ruskistamiseen

Valmistus: Keitin ensin kovalla lämmöllä kaalisuikaleita ja vettä kattilassa. Sitten lisäsin sekaan kasvisfondia ja muskottipähkinää. Kaalin kiehuessa ruskistin lihan ja maustoin timjamilla sekä soijalla. Lisäsin lihan sekaan punasipulit ja valkosipulimurskan. Kaatelin lihat kasarista kattiloihin ja laskin lämpöä. Jätin muhimaan pitkäksi aikaa. Nyt odottelen. Kerron sitten myöhemmin, oliko hyvää :)

lauantai 8. syyskuuta 2007

Tulinen katkarapukeitto Puken makuun

Tämä keitto on tehty käyttäen pohjana Fazerin rapureseptiä (leipäpaketista), mutta paljolti itse soveltaen. Fazerin reseptinä se on nimeltään Tuoksuva valkosipuli-rapukeitto.

Tämä keitto tehtiin lauantai-iltana alkupalakeitoksi. Pääruokana oli tonnikalatortillavuokaa sekä jauhelihatorillavuokaa. Salaattina oli Marttojen tonnikalapastasalaatti ja vihreää salaatti. Tässä siis keitto, joka maistui erityisen hyvin ystävällemme Pukelle, kun melko tulinen soppahan siitä sitten tuli. Keitto kävi hyvin tonnikalatortillavuokaan kastikkeeksi seuraavana päivänä.

Tarvikkeet:
4 paahtoleipäviipaletta
1 sipuli silputtuna
1 yksikyntinen valkosipuli silputtuna
öliiviöljyä
1 purkki (400 g) tomaattimurskaa
noin 2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl kalafondia 8 desiin vettä tai kalalientä (1-2 kalaliemikuutiota 8 desiin vettä)
mustapippuria myllystä reilusti
chiliä myllystä reilusti
roasted garlic & pepper -maustetta myllystä (Santa Maria)
2 dl kevytkermaa
200-300 g katkarapuja

Valmistus:
Paahdoin ja kuutioin leipäviipaleet, jotka tulivat keiton päälle krutongeiksi. Kuumensin öljyn kattilassa ja pehmitin sipulisilput. Ripottelin jauhot päälle ja lisäsin kalafondin, veden ja tomaattimurskan. Keitin vähän aikaa. Sitten lisäsin mausteet ja soseutin sauvasekoittimella. Lisäsin kerman ja katkaravut, kuumensin kiehuvaksi. Tarjosin krutonkien kanssa.

Kanakeitto, joka maistuu keltaiselta

Oma versio kanakeitosta, maanantai 3.9.2007, eli arkiruokaa:

Löysin netistä noin sata reseptiä kanakeitolle. Säveltelin ja soittelin, tässä lopputulos. Hyvää oli.

1-2 pussia aurinkovihanneksia (riippuu, painotetaanko kanaan vai kasvikseen...)

650 g hunajamarinoituja kananpaistisuikaleita
kasvisfondia yhden kasviskuution verran (Provencal)
mustapippuria myllystä maun mukaan
reilusti alle 1 paketti tuorejuustoa, tässä sopassa oli "Italian yrtit" - suosittelen

10–12 dl vettä (paljonko kattilaan mahtuu :)
sitruunan mehua maun mukaan
makaronia
pari kolme desiä (keitettyjä)
sitruunapippuria paljon

valkosipulia ainakin parin kynnen verran

timjamia muutaman hippusen verran

oliiviöljyä kanan ja kasvisten paistamiseen

Paista kanat, valkosipulit ja kasvissekoitukset oliiviöljyssä. Lisää paistokset kiehuvaan veteen, jossa on jo fondit/kuutiot + mausteet. Lisää makaronit (jo aikaisemmin keitetyt). Keitä n. 10–15 min. Lisää tuorejuusto ja keitä vielä vähän. Tuoresalaatin kera aivan mainiota. Riittää seuraavaksikin päiväksi - tai no, riippuu perseen koosta :D