lauantai 15. huhtikuuta 2023
Ainakin sata salaattia
keskiviikko 31. maaliskuuta 2021
Ruokaisa, sitruunainen possusalaatti
![]() |
| Kuvaton postaus on nykyaikana mahdoton ajatus, joten tässä kesäinen yrttikuva. Ei liity reseptiin. |
Ruokaisa, sitruunainen possusalaatti
Ainekset (2–3 annosta)
Pannulle:
öljyä tms. paistamiseen
paketti HK:n porsaan gyros-fileesuikaleita (300 g)
3 keitettyä perunaa kuorineen
chilikastiketta (Texas Pete, Sriracha tms.) tai tuoretta chiliä pieninä paloina
sitruunamehua
sitruunapippuria (suolaton)
Salaattipohja:
Cosmopolitan-salaattia
2-3 tomaattia
puolikas tai konainen kurkku, koosta riippuen (annoksen ja kurkun, heh)
suola- tai maustekurkkua maun mukaan
viinirypäleitä puolitettuina (ja/tai muita hedelmiä makeutta tuomaan)
(rucolaa)
koko komeuden päälle:
oreganoa tuoreena ja/tai kuivattuna
mahdollisesti muita yrttejä maun mukaan
mustapippuria myllystä
Valmistusohje:
Paloittele salaattipohjaainekset annoslautasille.
Salaattipohjan päälle kannattaa laittaa jotain hyvää salaattikastiketta, meillä oli tuttuun tapaan Öljypuun valkosipulinen sinappisalaattikastike, joka sopi makuihin aivan mainiosti.
Ruskista possusuikaleet kuumalla pannulla pienessä määrässä öljyä tms. Pilko pannulle sekaan keitetyt perunat - saavat mennä vaikka kuorineen. Lisää tarvittaessa tilkka öljyä. Anna ruskistua ja lisää sekaan reippaasti sitruunamehua, maun mukaan chilikastiketta tai tuoretta chiliä ja suolatonta sitruunapippuria. Anna lämmön tasaantua kannen alla hetki.
Lado salaatin päälle possu-perunapaistos, ja kaiken tämän päälle voi laittaa reilun määrän oreganoa tuoreena ja/tai kuivattuna. Rouhi päälle mustapippuria myllystä reilulla otteella.
Lopputulos on todella maukas ja täyttävä!
Valitettavasti kuvaa salaatista ei ole. Kun kyseessä oli väsyneenä väsätty, helppo arkiruokaresepti, en älynnyt kuvata annoksia, mutta haluan nyt kuitenkin reseptin jakaa, koska se ylitti odotukset.
P.S. Minun oli alun perin tarkoitus tehdä kreikkalainen possusalaatti HK:n ohjeella, mutta sovelsinkin siitä sitten vähän erilaisen salaatin.
Ensinnäkään ei ollut kaapeissa kaikkia aineksia kyseiseen reseptiin, eivätkä kaikki ainekset alkuperäisessä reseptissä miellyttäneet. Inspiraationa salaatillemme tämä kyseinen resepti kuitenkin toimi: https://www.hk.fi/reseptit/resepti/kreikkalainen-possusalaatti/
EDIT. Ja sitten hieman jatkoa maaliskuiselle postaukselleni: Tätä "salaattia"on nyt tehty jo pari kertaa, aina hieman erilaisilla lisukkeilla - ja kuviakin on muistettu ottaa. Lisäksi olen ruvennut laittamaan salaatin "hipsuihin", koska salaatti on hieman liian kevyt ilmaus tälle annokselle, vaikka salaatti annoksella pohjana onkin.
Aina ei meillä salaattina ole ollut Cosmopolitan, mutta se sopii erittäin hyvin, kun on kivan rapsakka ja vähän makeahko. Jäävuorisalaatti toimii myös hyvin. Ja hedelmän lisäämistä ehdottomasti suosittelen samoista syistä, possu-perunatäyte itsessään on vahvanmakuinen ja suolaisehko. Rucola sopii annoksen makuihin myös oikein hyvin.
sunnuntai 1. lokakuuta 2017
Inkiväärinen juustosalaatti
Olen ihan hurahtanut inkivääriin, ollut jo pitemmän aikaa. Inkivääriä voi laittaa melkein ruokaan kuin ruokaan sen monissa eri muodoissaan - tuoreena, maustejauheena, valmiina murskana, marinoituna, säilöttynä ja niin edelleen. Inkivääri ei ole vain hyvää, vaan myös todella terveellistä nykyoppien mukaan.
Olen tehnyt juustosalaattia monella omalla reseptilläni, nyt tässä reseptissä isoin tuunaus on juurikin runsas inkiväärin käyttö.
Inkiväärinen juustosalaatti
Salaatti:
vihreä omena
puolikas tuorekurkku
täysjyvämakaronia
juustoa
Kastike:
kermaviili (kevyt)
majoneesi (kevyt)
salaattikastike (Öljypuun vahva valkosipuli)
tuoretta inkivääriä pilkottuna
tuoretta valkosipulia pilkottuna
sitruunamehua
sinappia
inkiväärihunajaa
suolatonta sitruunapippuria reilusti
chiliä myllystä
Salaatin päälle:
paahdettuja cashew-pähkinöitä
tuoretta timjamia ja basilikaa
Pilko salaatin ainekset, keitä makaronit, paahda cashew-pähkinät öljyssä, sekoita kastike.
Laita salaatti kulhoon ja kastike salaatille. Sekoita. Päälle vielä paahdetut cashew-pähkinät ja tuore timjami.
Tässä kohtaa jos ei nälkä vielä tapa, salaatin voi laittaa jääkaappiin tekeytymään vähäksi aikaa. Ja ihan lopuksi sitten ennen tarjoilua basilika vielä salaatin päälle. Hyvää ruokahalua!
m,m
sunnuntai 17. toukokuuta 2015
Chilinen juustoviettelys
Synttäriviikonloppumme kunniaksi teimme pitkästä aikaa juustoviettelystä. Olemme tehneet sitä ennenkin, pari reseptiäkin blogistani jo löytyy, tässä uusin:
Chilinen juustoviettelys
Juustoa
Vihreää omenaa
Suolakurkkua (napakoita irtomyynnistä)
Kastike:
Öljypuun majoneesia
Kevyttä kermaviiliä
Tuoretta valkosipulia silputtuna
Sitruunamehua
Chiliä myllystä
Mustapippuria myllystä
Päälle:
Kurkkua
Tummaa leipää (pannulla rasvassa paistettuna ja jäähdytettynä)
Tuoretta timjamia
Kuutioi juusto, omena sekä suolakurkku ja sekoita ne keskenään kulhossa. Sekoita myös kastikkeen ainekset keskenään ja kaada kastike juuri kuutioimasi kulhossa olevan setin päälle. Tämän ns. juustoviettelyksen pohjan voi nyt laittaa kylmään maustumaan ja valmistaa "salaatin" päällykset.
Leikkaa tumma leipä kuutioiksi ja paista pannulla rasvassa. Jätä leipäpalat jäähtymään. Kuutioi tuorekurkku ja pilko timjamia.
Kun viettelys on maustunut jääkaapissa jonkin aikaa ja leipäpalat ovat jäähtyneet, voi salaatin kasata tarjoiluastiohin. Alle itse viettelys, päälle tuorekurkkua, paistettuja leipäpaloja sekä runsaasti tuoretta timjamia. Ja sitten koko komeus pöytään nautittavaksi!
Voimme suositella herkkuhetkiin!
Alkuperäisen juustoviettelyksen (сырный рай = juustoinen paratiisi) olen bongannut jo edesmenneen pietarilaisen Cafe Hameleonin listalta, tässä siitä juttua.
P.S. Kun leipäpaloja ja tuorekurkkua ei sekoita mukaan viettelykseen kuin vasta tarjoiluvaiheessa, toimii juustoviettelys moitteetta vielä vaikka seuraavanakin päivänä, hyvin jääkaapissa maustuneena. Leipä on tarjottaessa vielä rapeaa ja tuorekurkku ei ole päässsyt vetistämään salaattia. Juusto pehmenee yön yli, mutta se ei makua haittaa.





































