450 g currymarinoituja broilerinsuikaleita
1 pussi (500 g) peruna-sipulisekoitusta (pakaste)
1 pussi (250 g) kasvissuikaleita (pakaste)
vajaa 1 rasia kevyttä sulatejuustoa (200g, pippuri-yrtti)
1 kanaliemikuutiota
currya reilusti
mustapippuria myllystä vähäsen
valkosipulimurskaa teelusikallinen
sweet chili -kastiketta himppasen
sitruunapippuria ihan kunnolla
Broilerisuikaleet paistoin pannulla (noin kymmenen minsaa). Pistin veden (noin litra) kiehumaan ja kanaliemikuution sekaan. Sitten perunat ja kasvikset veteen, annoin kiehua noin kymmenen minsaa. Lisäilin tässä välissä mausteita veteen. Viimeiseksi broilerisuikaleet ja sulatejuusto kattilaan, kiehautus ja lautasille. Lisäksi oli vihreä salaatti ja leipää juustolla.
Tästä satsista riittää syötävää 2-3 hengelle ainakin pariksi kertaa.
Reseptiin otin vinkkiä netistä useammasta kanakeittoreseptistä, ja tein keitosta oman suun mukaisen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kanakeitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kanakeitto. Näytä kaikki tekstit
perjantai 8. elokuuta 2008
lauantai 8. syyskuuta 2007
Kanakeitto, joka maistuu keltaiselta
Oma versio kanakeitosta, maanantai 3.9.2007, eli arkiruokaa:
1-2 pussia aurinkovihanneksia (riippuu, painotetaanko kanaan vai kasvikseen...)
kasvisfondia yhden kasviskuution verran (Provencal)
reilusti alle 1 paketti tuorejuustoa, tässä sopassa oli "Italian yrtit" - suosittelen
10–12 dl vettä (paljonko kattilaan mahtuu :)
sitruunan mehua maun mukaan
makaronia
sitruunapippuria paljon
valkosipulia ainakin parin kynnen verran
timjamia muutaman hippusen verran
oliiviöljyä kanan ja kasvisten paistamiseen
Paista kanat, valkosipulit ja kasvissekoitukset oliiviöljyssä. Lisää paistokset kiehuvaan veteen, jossa on jo fondit/kuutiot + mausteet. Lisää makaronit (jo aikaisemmin keitetyt). Keitä n. 10–15 min. Lisää tuorejuusto ja keitä vielä vähän. Tuoresalaatin kera aivan mainiota. Riittää seuraavaksikin päiväksi - tai no, riippuu perseen koosta :D
Tunnisteet:
kanakeitto,
keittoruoka,
ruokaresepti
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)