Tainan keittiö on kodin sydän, eli kanaviillokkia lapsuuden makumuisto mielessäin

Olin jo jonkin aikaa pähkäillyt sellaisen pulman kanssa, että halusin tehdä perinteistä kanaviillokkia, sellaista Taina-äidin tekemää, jota olin lapsena syönyt, mutta en löytänyt Lappeenrannasta kokonaista pakastekanaa. Olin etsinyt isot ja vähän pienemmätkin marketit läpi, mutta pakastealtaissa kölli vain broilereita. Ei kelpaa.

Sitten eräänä lauantaina löysimme kokonaisen pakastekanan, tanskalaisen Muslim Halal Kött -merkkisen, ihan sattumalta Dickle-marketista, ja siitä se homma sitten vihdoin läks.

Perinteinen kanaviillokki

Kanan keittämiseen:

noin neljä litraa vettä
kokonainen pakastekana
pala juuriselleriä
sipuli
porkkana
kokonaisia maustepippureita
kokonaisia valkopippureita
kolme laakerinlehteä
puolikas sitruuna
hieman natural umamia

Kastike:

reilu 50 grammaa luomuvoita
vehnäjauhoja
reilu litra keitinlientä (siivilöitynä)
curryjauhetta
sitruunanmehu
kaksi desiä kuohukermaa
hunajaa

Tarjoiluun:

suolatonta sitruunapippuria
mustapippuria myllystä

Vaiheet:

Sulata kana, huuhtele se kylmän veden alla ja kuivaa.

Laita isoon kattilaan kiehumaan vesi ja kana, kuori pinnalle nouseva vaahto. Lisää pippurit, laakerinlehdet, natural umami ja pestyt, lohkotut juurekset sekä sipuli isoina paloina. Anna kiehua noin kaksi tuntia.

Nosta kana liemestä ja anna hetki jäähtyä, irrota liha luista.

Kastike: Sulata kattilassa voi, lisää vehnäjauhot ja reilusti currya, sekoittele, ja anna kiehahtaa. Lisää siivilöityä keitinlientä ja anna kiehua. Mausta sitruunamehulla. Laita kananpalat joukkoon. Lisää kerma ja anna vielä kiehahtaa. Lisää kastikkeen joukkoon hieman hunajaa.

Kanaviillokkia tulee valtava määrä kokonaisesta kanasta. Näin muistan tapahtuneen lapsenakin, ja veimme usein kanaviillokkia myös äitini vanhemmille, mammalle ja papalle.

Kanaviillokki kai useimmiten syödään riisin kanssa, mutta muistan meillä kotona sitä syötäneen usein perunan kanssa. Monissa resepteissä myös mainitaan, että kanaviillokki tarjoillaan mustaherukkahyytelön tai -hillon kanssa. Minun makumuistoihini eivät tosin hyytelöt tai hillot kuulu.

Sen sijaan suolaton sitruunapippuri ja mustapippurirouhe kanaviillokin päällä antavat mainion loppusilauksen ruualle, suosittelen.

Me söimme ensimmäisen omatekoisen kanaviillokkimme riisin sekä perunan kanssa, koska molempia oli vähän kaapissa, sekä tietysti raikkaan salaatin teimme ruuan kylkeen, kuten käytännössä aina.

Ja kyllä, maistui lapsuudelta! Seuraavaksi perinneruokakavalkaadia voisi jatkaa tilliliha. Myös sitä äitini teki lapsuudessani, ja minulle se aina maistui, vaikka lienee joidenkin lasten inhokkilistalla korkealla.

Vilkuilin vinkkiä kanaviillokin tekoon ympäri nettiä, perinteisiä reseptejä löytyi mm. Kotikokin sivuilta useita hieman erilaisia, mutta perusperiaatteeltaan tällaisia kuin mihin itsekin päädyin. 

Loppujen lopuksihan kanaviillokki ei ole suuritöinen, mutta kanan sulaminen kestää, ja pitäähän sitä keittääkin hyvä tovi.

Kotoinen läskiloota

Tänään tuli tehtyä todellista vanhan ajan klassikkoruokaa, läskilootaa - mieheni tuntee kyseisen ruuan nimellä perunalaatikko, haha, ei meillä sellaisesta puhuttu.

Tarina alkaa siitä, kun kysyin iskältä, mitä ruokaa hänen eniten tekisi mieli, jos saisi mitä vaan, ja me tulisimme Mikon kanssa kokkaamaan. No, läskilootaahan se mieli teki, ja vieläpä niin perinteisellä reseptillä kuin vain mahdollista.

Valinta oli sinänsä vähän yllättävä, nimittäin isäni itse oli todella hyvä, kokeileva ja ajanhermolla oleva kokki. Meillä ei syöty perunamuusia, vaan muskottipähkinällä maustettua kukkakaalimuusia, ruuissa oli mifua ja soijarouhetta, tonnikalapasteijan maustoi chili.

Iskän chevre-kesäkurpitsakeittoa, kalaseljankaa tai uunikalaa ei ole voittanutta! Toisaalta äidin tekemistä ruuista yksi iskän suosikeista oli läskiloota.

Aina isäni ei päästänyt ”kyökkipiikaa” aivan näin helpolla. Kun annoin joululahjaksi vapaavalintaisen illallismenukortin, hänen tilauksensa oli: sienipasteijoita, borssikeittoa, saltimbocca alla romana ja jälkiruuaksi juustokakku.

Lupausta lunastaessa paloi tunti jos toinenkin ensin aineksia metsästäessä ja sitten pilkkoessa, keittäessä, leipoessa, väkertäessä, paistaessa, hyydyttäessä…

Mutta tällä kertaa mieli teki läskilootaa, ja tällaiset ainekset iskä halusi lootaan laitettavan:

noin kilo kiinteitä perunoita
reilu 500 grammaa possunkylkisiiivuja
kaksi isoa sipulia
punaista maitoa
3 munaa
aromaattia
pippuria myllystä
öljyä

Ja tällaiset ohjeet iskä antoi:

Perunat kuoritaan ja siivutetaan. Possunkylki leikellään noin sentin paloiksi. Sipuli pilkotaan renkaiksi. Munat sekoitetaan maitoon ja mukaan rouhitaan pippuria myllystä sekä ripotellaan vähän aromaattia. Vuoka öljytään.

Vuokaan ladotaan kerros perunasiivuja, kerros possua, kerros sipulia. Sitten jälleen perunakerros ja päällimmäiseksi possua, siis "läskikerros". Munamaito kaadetaan koko komeuden päälle juuri ennen uuniin laittamista.

Laitetaan 200-asteiseen uuniin. Annetaan olla noin tunti ja lasketaan sitten lämpö 150 asteeseeen. Annetaan olla vielä noin tunti, kunnes munamaito on imeytynyt.

Läskilootan kanssa ei kuulemma salaattia syödä, mutta suolakurkku sopii erinomaisesti. Todellakin.

Yksinkertaista ja yllättävän hyvää, maistuu lapsuudelta.

Tanja teki tirripaistin

Ullan eväät -kirjasta mallailin tällä kertaa tirripaistini. Tai no, Ulla Liukkosen kirja sen innoitti tekemään, koostumus on kaikkialla ja ian kaiken ollut niin yksinkertainen, ettei siihen juuri reseptiä tarvita. En lisännyt edes valkosipulia, vaikka tällaisen pyhäinhäväistyksenkin olen joskus tehnyt.

Paistoin ja ruskistin possun kylkiviipaleet lähes yksitellen pannulla (no en nyt ihan yksitellen toki), niiden rasvassa sitten käristelin sipulin. Lisäsin vettä, aromaattia, mustapippuria ja annoin kiehua ja kiehua, sellaisen reilut puoli tuntia. Lisäsin lopuksi vähän kastikesuurustetta ja siinä se sitten oli, täydellinen tirripaisti. Perinteistä, rasvaista ja epäterveellistä, mutta syntisen hyvää. Kompensoidakseni terveyshaitat kasasin ison ja ihanan salaatin tirripaistin ja potaatin vierelle.