Näytetään tekstit, joissa on tunniste munaruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste munaruoka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Leikkii avokadojen kanssa



Ostin pussillisen avokadoja ja testasin muutaman tavan valmistaa niitä kananmunien kanssa – Kuorttisen luomumunien tietysti. Näitä molempia raaka-aineita, munia ja avokadoja, kun nyt tunnutaan tässä maailmanajassa terveellisinä pidettävän.

Tein avokado-munapommeja sekä uuniavokadoa. Molemmat ovat oikein maukkaita ja yksinkertaisia tehdä.




Uuniavokado

Puolitin avokadot ja poistin kivet. Tässä kohtaa kannattaisi varmaan kovertaa kiven reikää vähän suuremmaksi, että muna mahtuisi paremmin, mutta minä en raaskinut, joten valkuaiset vähän valuivat avokadon yli.

Maustoin avokadoon rikkomani munat sitruunamehulla, inkiväärijauheella ja suolattomalla sitruunapippurilla. Laitoin puolikkaat sitten kulhoihin ja uuniin. Uunissa ne viihtyivät sen aikaa, että munat vähän jähmettyivät, mutta keltuaiset eivät kovettuneet. Juustoraaste sopisi varmasti myös avokadojen pintaan, mutta me nautimme avokadot ihan tuollaisinaan.





Avokado-munapommit

Puolitin ja kuorin avokadot, poistin kivet. Tällä kertaa koversin kivien reikiä hieman suuremmiksi kananmunia varten. Rikoin munat sitruunamehulla maustettuihin avokadon puolikkaisiin, laitoin toiset puolikkaat päälle ja kiedoin koko komeuden pekoniin. Pekonia en tosin kuvittele terveelliseksi, heh, mutta kerrankos sitä on ulkosuomalainen siskoni brunssilla ;)

Paistoin pommeja ensin pannulla, mutta laitoin ne sitten vielä hetkeksi uuniin, että sain pekonista varmasti kypsää. Avokado sen sijaan suojeli munia sen verran, että keltuaiset jäivät mukavasti lötköiksi. A vot!

Idean pommiin sain täältä: http://kohokohta.com/videot/avokado-muna-pekonipommi-taydellinen-aamupala-tassa/. Uuniavokado syntyi ikään kuin sivutuotteena, kun avokadoja ja munia piisasi.



sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Inkiväärinen tonnikalamunakas



Kun on sisko tai anoppi yökylässä, tehdään hieman parempi aamupala. Täytyy kyllä tunnustaa, että tämä munakas on niin herkkua, että joskus tätä tulee tehtyä ihan kahdestaankin mieheni kanssa, tosin vain ja ainoastaan viikonloppuisin.

Inkiväärinen tonnikalamunakas
(3-4 hengelle)

kaksi purkkia inkivääritonnikalaa

kuusi munaa (Kuorttisen luomumunat, nam!)

(tuoretta inkivääriä raastettuna/inkiväärijauhetta)

juustoa (Emmental, Edam ja/tai joku maukas juustotarjottimelta jäänyt erikoisjuusto, kuten esimerkiksi Allerum Präst)

yrttitarhanmaustesekoitusta (suolaton)

valkosipulirouhetta myllystä

mustapippurirouhetta myllystä

sitruunapippuria (suolaton)

sitruunamehua

chiliä tai chilimaustetta

(pari pikkulusikallista creme fraichea, makuna esimerkiksi valkosipuli ja yrtit)

Näin se toimii:
Laita neljä munaa pannulle, lisää tonnikalat ja loput kaksi munaa päälle.

Laita munakkaaseen kuivamausteet sekä chiliä ja inkivääriä oman maun mukaan. Purista päälle sitruunamehua. Lisää juustoraaste tai pienet juustopalat sekaan.

Melko loppuvaiheessa päälle voi vielä laittaa pari nokaretta maustettua creme fraichea niin halutessaan.

Missään vaiheessa ei tarvitse sekoittaa, latoo vaan ainekset pannulle ja antaa munakkaan porista pienellä lämmöllä kannen alla sellaisen reilun parikymmentä minuuttia.

Munakkaan kylkeen sopii joku raikas ja/tai hapan lisuke. Esimerkiksi inkivääripikkelöidyt porkkanat ovat oiva kaveri tälle munakkaalle.


lauantai 13. helmikuuta 2010

Ojja Tunisiaa muistellen


Tänään on luvassa ojjaa. Pitkästä aikaa Tunisian makuja! Tällä kertaa Mama kokkailee ja kokeilee ojjaa yhden pannun jauhelihan, ja toisen pannun tonnikalan kanssa. Tunisiassa yleisimmät nauttimamme ojjan maut ovat olleet Ojja Merquez (resepti) ja Ojja Seafood/Shrimp.

Meidän ojjaan käytetään seuraavia aineksia:

Ojja jauhelihalla/ Ojja tonnikalalla

sipulia
valkosipulia
harissaa tai harissan tapaista chilitahnaa
tonnikalaa/jauhelihaa
munia yksi per ruokalija
tomaattimurskaa
mustapippuria
(suolaa, jos haluaa)
sokeria
timjamia


Ensin jauheliha paistetaan isolla pannulla erikseen. Sitten pienemmillä annospannuilla öljyssä kuullotetaan sipuli ja valkosipuli. Lisäillään tomaattimurska ja keitellään jonkun aikaa. Sitten ladataan mukaan tonnikala/paistettu jauheliha & mausteet ja annetaan kiehua. Lopuksi pläjäytetään muna päälle ja annetaan hyytyä hetki, tässä vaiheessa ei enää sekoiteta ainakaan kovin rajusti, ellei haluta munan rikkoutuvan.

Ojjaan tulee usein myös paprikaa, mutta meillä sitä ei käytetä minun mahani suosituksesta. Ojjaan voi toki laittaa muitakin vihanneksia makunsa mukaan. Seuraavalla kerralla voisikin laittaa vaikkapa papuja, sopisivat hyvin.

Ojja tarjoillaan annospannuilta vaalean leivän tai pitan tms. ja salaatin kanssa. Niiiiin herkullista! Kiitos Mama ruuasta!

Tunisialainen ruoka on muutenkin suuresti makuuni, tässä vinkkiä Wikipediasta: http://en.wikipedia.org/wiki/Cuisine_of_Tunisia

Shakshouka on käytännössä lähes sama ruoka kuin ojja: http://en.wikipedia.org/wiki/Shakshouka

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Mätimunat eli täytetyt munat


Otin varaslähdön täytettyjen munien suhteen ja valmistin niitä jo eilen (tiistaina 15.4.), vaikka Mitä tänään syötäisiin? -ohjelma ottaa reseptin käsittelyynsä vasta tänään keskiviikkona 16.4. Itse asiassa juuri kohta.

Tein tosin hieman erilaisella reseptillä kuin ohjelmassa, perusperiaatteiltaan resepti löytyy kuitenkin ohjelman nettisivuilta. Nimesin Täytetyt munat -reseptin Mätimuniksi, koska ohjelmasta poiketen käytin munien koristeluun lohen mätiä. Myöskään viiriäisen munat eivät kuuluneet alkuperäiseen reseptiin, eivätkä tietyt mausteet ja kaikki valmistusvaiheet sellaisinaan yms.

Mätimunat
12 kappaletta

6 luomukananmunaa
koristeluun 4 viiriäisen munaa, ruohosipulia ja lohen mätiä

Täyte:
1 tölkki tonnikalaa vedessä
1/2 tölkkiä kevytkermaviiliä
1/2 desiä rasvatonta majoneesia
ruohosipulia
pippurista yrttimaustetta (suolatonta)
sitruunapippuria (suolatonta)
mustapippuria myllystä
ripaus aromaattia

Keitin munat koviksi. Tavan munat ottivat kahdeksan minuuttia, viiriäisen munat neljä. Kuorin ja halkaisin munat. Halkaisin ne pystysuunnassa, vaikka käytännöllisempi tapa (pysyisivät paremmin pystyssä) olisi varmasti pituussuunta. Sitten otin niistä keltuaiset pois ja säilytin ne täytettä varten.

Valutin tonnikalan. Sekoitin tonnikalan, kermaviilin, majoneesin, keltuaiset, ruohosipulit ja mausteet kulhoon ja sekoitin. Ohjelman reseptissä ainekset pistettiin monitoimikoneella soseeksi, mutta hyvin se onnistui ilmankin.

Lusikoin täytteen kananmunan puolikkaiden päälle. Koristelin pippurilla, lohen mädillä, ruohosipulilla ja viiriäisen munilla. Olisihan tuosta lautasesta kivemmankin näköisen saanut salaatinlehdillä yms., mutta eipä kiireisenä arkena kaikkea sitten löytynyt jääkaapista.

Loput täytteestä voi käyttää leivänpäällysteenä. Nams.