tiistai 7. heinäkuuta 2009

Surimisalaatti by Mama

Eilisellä illallisella alkusalaattina oli surimisalaatti. Salaatti oli oikeastaan Maman versio Ruoka-Pirkan Caesar-perunasalaatista. Hyvvää oli! Suosittelen!

Caesar-perunasalaatin ohje löytyy Mitä tänään syötäisiin -ohjelman sivuilta, mutta lykkään sen myös tähän (sen verran muokattuna, kun makuhermoni kertoivat/tiedän eilisestä salaatista):

Caesar-perunasalaatti surimilla

1 prk (200 g) kevytkermaviiliä
3 anjovisfileetä
1 rkl sinappia
1/2 dl kevätsipulin vartta hienonnettuna
1 rkl sitruunanmehua
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
1 kg uusia perunoita keitettynä

Lisäksi:
1 ruukku rucolaa
1 paketti surimipuikkoja
1 pieni punasipuli
1 sitruuna
1 tomaatti
jäävuorisalaattia

1. Sekoita kermaviili, hienonnetut anjovikset, sinappi, kevätsipuli ja sitruunanmehu keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla.

2. Kuori uudet perunat halutessasi. Viipaloi perunat. Sekoita kastike perunoiden joukkoon.

3. Levitä rucola ja jäävuorisalaatti vadille. Nostele perunat päälle. Levitä perunoiden päälle surimipuikkoja palasina. Levitä pinnalle vielä punasipulirenkaita. Koristele sitruunan lohkoilla ja tomaatilla.