Banskukaakku, lapsuuteni makumuistoja

Meillä ei kotona juurikaan leivottu makeita, mutta erään lapsuudenystäväni kotona muistan saaneeni maailman parhaat tuoreet, painavat munkit sekä ihanan kosteata banaanikaakkua.

En enää muista, kutsuiko ystäväni vai joku hänen perheenjäsenensä sitä kaakuksi – vai ihanko itse olen keksinyt sitä niin nimittää, mutta kaakkuna sen muistan. Jopa banskukaakkuna.

Tämä lapsuuden ihanuus tuli mieleeni, kun luin bloggaajakollegani Suvin postauksen siitä, kun hän äitinsä kanssa innostui tekemään banaanikakkua. Resepti ei näyttänyt monimutkaiselta, joten ajattelin, että kaltaiseni laiska leipurikin saattaisi sellaisen jaksaa vääntää.

En kuitenkaan halunnut tyytyä yhtään sen vähempään kuin tavoittelemaan lapsuuteni makumuistoa. Tarvitsin siis reseptin suoraan alkulähteiltä, ja lapsuudenystäväni sen minulle ystävällisesti pyynnöstäni toimitti.

Banskukaakku

Ainekset:

150 grammaa margariinia
3 desiä sokeria
2 munaa
4 banaania
3,5 desiä vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl neilikkaa
2 tl vaniljasokeria

Ohjeet:

Vatkasin ensin sauvasekoittimella sokerin ja huoneenlämpöisen margariinin keskenään.

Lisäsin mukaan munat.

Pilkoin sekaan banaanit yksi kerrallaan ja hurauttelin seoksen tasaiseksi.

Sekoitin kuivat aineet keskenään ja lisäsin ne astiaan, jossa oli vatkattu seos. Itse asiassa sekä kanelia että neilikkaa lipsahti vähän enemmän kuin reseptissä mainittu…

Kaadoin koko hoidon voideltuun, korppujauhotettuun vuokaan ja laitoin uuniin 175 asteeseen noin 45 minuutiksi.

Taikina oli hyvä, tuoksu uunista erittäin hyvä, lopputulos erinomainen. Olen aivan ihmeissäni, että osasin tehdä noin ihanaa, kosteata banskukaakkua! Kiitos mahtavalle reseptille!

Kuriositeettina mainittakoon, että vaikka suurin osa aineksista on samoja kuin Suvin kaakussa, niin mittasuhteet ovat erilaiset. Olen varma, että neilikalla on tärkeä rooli lapsuuteni makumuistossa, mutta niin lienee runsaalla määrällä banaania ja sokeriakin ;)

Minähän en leivo koskaan - ja taas oli leipuri Kuivahiiva patonkiasialla

Kuten otsikko kertoo, en leivo juuri koskaan, mutta viime sunnuntaina oli kuitenkin pikku pakko, sillä meillä ei ollut mitään leipää tai leiväntyyppistä valmistetta, ei edes pakkasessa. Kaapeista ei löytynyt myöskään näkkileipää, hapankorppua tai minkään sortin puurohiutaleita, ei riisiä, ei muroja tai mysliä, ei hedelmiä, ei siis kerta kaikkiaan yhtään mitään aamupalaksi kelpaavaa – ja kaupat eivät tietenkään aamuvarhain olleet vielä auki.

Löysin kuitenkin kaksi pussillista päiväyksensä ylittänyttä kuivahiivaa ja luomuvehnäjauhoja. Niiden lisäksi toki hanasta vettä, tiukkahiukka suolaa ja hunajaa = patonki!

2 pussillista (vanhaa) kuivahiivaa
noin 5 dl luomuvehnäjauhoja
noin 2 dl lämmitettyä vettä
ripsaus suolaa
tujaus hunajaa

Siis eikun vaan aineksia sekoittamaan, taikinaa vaivaamaan, taikina hetkeksi kohoamaan ja patonkia muotoilemaan. Vielä pieni kohotus ja sitten noin 200 asteiseen uuniin noin 20 minuutiksi. Ja kaikkihan toki muistavat, että kuivahiiva sekoitetaan jauhoihin ja herätetään +42 asteisella vedellä.

Käytin varmuuden vuoksi kaksi pussia kuivahiivaa, vaikka normaalisti yksi riittäisi hyvin, mutta ajattelin, että kuivahiiva vanhetessaan mahdollisesti vaikka menettää tehojaan. No, ei menettänyt, patongista tuli jo kohottaessa melkoinen jööti ja uunista ulos tulikin jo varsinainen boa!

Patonki oli rapeakuorista, tuoretta ja hyvää. Hiiva ihan himpusti maistui, mutta ei vaikuttanut ohjaukseen.