maanantai 23. lokakuuta 2017

Chiliset inkivääripikkelöidyt porkkanat


Hyvää iltaa, täällä kirjoittelee inkivääriin hurahtanut. Tällä kertaa innoituksen ruokalajiin antoi K-Ruoka-lehti, jonka reseptiin tämä hieman tulisemmaksi tuunattu reseptini pohjaa.

Porkkanoita
Inkivääriä raastettuna
Mandariinia

Liemi:
Vettä
Valkoviinietikkaa
Väkiviinaetikkaa
Sokeria
Natural Umamia
Mustapippuria myllystä
Valkosipulia myllystä
Chilijauhetta

Sitruunapippuria (suolatonta)

Porkkanat ja inkivääri
Mandariini sekaan
Liemi päälle
Kuorin porkkanat ja viipaloin ne. Kuorin ja raastoin inkiväärin, sitten sekoitin sen porkkanoihin. Palastelin kuoritun mandariinin porkkanoiden päälle.

Tuuppasin liemen ainekset kattilaan, annoin kiehahtaa ja jäähtyä.

Kaadoin liemen porkkanoiden päälle lasikulhoon, suljin kulhon ja laitoin jääkaappiin. Alkuperäisessä ohjeessa sanottiin, että pari tuntia jääkaapissa riittää, mutta meillä tätä syötiin vasta seuraavana päivänä. Tarjoiluvaiheessa ripautin vielä suolatonta sitruunapippuria päälle. Avot sie!

Maistuu hyvältä ja sopii monenlaisen ruuan kylkeen. Lienee kohtuullisen terveellistäkin.




sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Inkiväärinen juustosalaatti


Olen ihan hurahtanut inkivääriin, ollut jo pitemmän aikaa. Inkivääriä voi laittaa melkein ruokaan kuin ruokaan sen monissa eri muodoissaan - tuoreena, maustejauheena, valmiina murskana, marinoituna, säilöttynä ja niin edelleen. Inkivääri ei ole vain hyvää, vaan myös todella terveellistä nykyoppien mukaan.

Olen tehnyt juustosalaattia monella omalla reseptilläni, nyt tässä reseptissä isoin tuunaus on juurikin runsas inkiväärin käyttö. 

Inkiväärinen juustosalaatti

Salaatti:
vihreä omena
puolikas tuorekurkku
täysjyvämakaronia
juustoa

Kastike:
kermaviili (kevyt)
majoneesi (kevyt)
salaattikastike (Öljypuun vahva valkosipuli)
tuoretta inkivääriä pilkottuna
tuoretta valkosipulia pilkottuna
sitruunamehua
sinappia
inkiväärihunajaa
suolatonta sitruunapippuria reilusti
chiliä myllystä

Salaatin päälle:
paahdettuja cashew-pähkinöitä
tuoretta timjamia ja basilikaa

Pilko salaatin ainekset, keitä makaronit, paahda cashew-pähkinät öljyssä, sekoita kastike.

Laita salaatti kulhoon ja kastike salaatille. Sekoita. Päälle vielä paahdetut cashew-pähkinät ja tuore timjami.

Tässä kohtaa jos ei nälkä vielä tapa, salaatin voi laittaa jääkaappiin tekeytymään vähäksi aikaa. Ja ihan lopuksi sitten ennen tarjoilua basilika vielä salaatin päälle. Hyvää ruokahalua!











m,m