Punajuurta burgeriin australialaisittain

Lupasin Mikolle, että jos suomalainen voittaa tänä aamuna F1-kilpailuissa Melbournessa, tehdään heti Melbourne-burgerit burgerimies Akseli Herlevin tapaan. Ja niinpä, Bottas voitti ylivoimaisesti, mutta burgerit olivat valmiita vasta iltapäivällä. Hyvää kannattaa odottaa. 😉

Pakko myöntää, että vähän laiskotti aamusella heti kisan jälkeen, mutta sitten kun hommaankin ryhdyttiin, niin eihän se nyt nopeaa ollut. Majoneesista lähtien tehtiin kaikki omin pikkukätösin.

Majoneesia tehtiin ensimmäistä kertaa itse. Kauheasti meitä oli peloteltu, että majoneesi juoksettuu helposti, mutta eipä juoksettunut. Teimme valkosipuli-chilimajoneesia, hyvää sellaista.

Valkosipuli-chilimajoneesi

Ainekset:
Luomukananmuna
Dijon-sinappia lusikallinen
Öljyä muutama desi
Sitruunamehua noin kaksi ruokalusikallista
Tuoretta chiliä (yksi punainen palasina ilman siemeniä)
Tuoretta valkosipulia (pari kynttä palasina)
Valkopippuria
Mustapippuria myllystä

Sekoitimme kananmunan, sinapin, sitruunamehun ja valkopippurin sauvasekoittimella. Sitten varovasti ja hitaasti liruttelimme seuraavaan sekoituksen aikana mukaan muutaman desin öljyä. Lopuksi laitoimme sekaan valkosipulit ja chilit ja hurautimme jälleen sauvasekoittimella. Päälle laitoimme vielä mustapippuria myllystä.

Melbourne-burgerin erikoisuus on Herlevin mukaan punajuuri. Herlevi itse ei kuitenkaan halua sitä käyttää, vaan ananasta – koska punajuuri sotkee! No, sotkee ja sotkee, todella hyvin se silti sopii hampurilaiseen, voin kokemuksesta sanoa. Ja myös sotkee, voin kokemuksesta sanoa.

Hampurilaispihvit teimme vähärasvaisesta jauhelihasta lisäten siihen tuoretta chiliä, vähän natural umamia, sitruunamehua, inkiväärijauhetta, valkosipulimurskaa, suolatonta sitruunapippuria, sriracha-kastiketta ja hyvin vähän luomuketsuppia pienen, tarvittavan makeuden takaamiseksi.

Hampurilaissämpylöinä käytimme Leipä-Aitan valkosipulisämpylöitä, koska ne kokonsa puolesta sopivat burgeriin hyvin. Ja kuten kävi ilmi, ne sopivat myös näkönsä ja makunsa puolesta erinomaisesti hampurilaiseen.

Grillasimme voidellut sämpylät, asettelimme päälle majoneesin, cheddar-juustosiivun, tomaatin, punajuuren, salaatin ja grillatun pihvin. Mikolle lisäksi paistetun munan ja pekonin. Ja siinähän se, Melbourne-burger. Täytti kyllä kaikki odotukset! Punajuuri niin sopii hamppariin!

Cevicheä Panamassa ja Costa Ricassa

Panama City, Panama

Reissasimme tammikuussa pari viikkoa Panamassa ja Costa Ricassa.

Panamassa lumouduimme vilkkaasta Panama Citystä pilvenpiirtäjineen sekä pienen Boqueten kylän ja sen lähiseutujen upeista luonnonmaisemista. Ja mielenkiintoista oli tutustua myös Panaman kuuluisaan kanavaan.

Costa Ricasta jäivät mieleemme maata hallitsevat vuoristot, meri, perhoset ja paikallisten kielitaito; siinä missä Panamassa englantia ei juurikaan puhuta, niin Costa Ricassa se tuntuu luonnistuvan monilta. Maa on vihreä ja kaunis, eläimistöltään erittäin rikas. Pura Vida, Costa Rica!

Boqueten kylä, Panama

Tolingan saari, Costa Rica @ Tyynimeri

Sea food platter @ Panama

Myös ruokakulttuuri enimmäkseen miellytti. Ja se ceviche!

Väli-Amerikan ruokakulttuuri on melko monipuolista. Näin myös Panamassa ja Costa Ricassa. Tuoreita hedelmiä on tarjolla aamusta iltaan. Riisiä kuuluu lähes ruualle kuin ruualle; perusruoka-annos sisältää usein riisiä, paistettua banaania, kanaa, mustapapuja sekä mahdollisesti kasviksia tai salaattia ja maissileipäsen.

Chiliä ja mausteita ruuissa on rohkeasti, myös yrttejä ja erityisesti korianteria suositaan. Kalaa ja äyriäisiä käytetään ilahduttavan paljon, ja onhan se ymmärrettävää näissä pienissä merenrantavaltiossa, joissa meri ei koskaan ole kovin kaukana.

Väli-Amerikan (sekä Etelä-Amerikan) keittiön ylpeys lieneekin raa’asta kalasta sitruksilla marinoitu, alkujaan Perusta kotoisin oleva ceviche, jota on tarjolla runsaasti sekä Panamassa että Costa Ricassa.

Cevicheä tehdään meillä kotonakin, ainoa cevichen kokkausintoa hieman rajoittava tekijä on se, että cevichen himon iskiessä pitäisi kotona olla vähintään pari päivää pakastettua kalaa. Sanotaan, että merikalaa ei tarvitsisi pakastaa, mutta etenkin järvikala täytyy pakastaa loisten hävittämiseksi.

Cevichen perusresepti on yksinkertainen.

Costa Ricassa laivalla nautittu ceviche

Ceviche

kalaa (lohi, siika, kuha, tonnikala – Panamassa söin myös cevichen, joka oli tehty simpukoista)
lime tai sitruuna
punasipuli
korianteria (ja/tai muuta tuoretta yrttiä)
oliiviöljyä (chilillä ja valkosipulilla maustettua)
punaista chiliä
valkosipulia
inkivääriä
mustapippuria myllystä
suolatonta sitruunapippuria
ripaus sokeria ja umamia (tai suolaa)

Lisäksi cevicheen voi pilkkoa tuoretta mangoa, avokadoa tai tuorekurkkua – ehkä ensi kerralla kokeilen ihanan kirpeää passionhedelmää.

Kalaa marinoidaan sitruksisessa mausteliemessä perinteisesti muutaman tunnin ajan. Vähän lyhyempikin aika kyllä välttää. Helppoa, terveellistä ja hyvää!

Simpukkaceviche Panamassa

Aamun kuiskaus Tertin kartanossa

Edellisessä postauksessani lupasin, että kirjoitan Tertin kartanon aamiaisesta, koska se vaan on niin erityisen hyvä. Heidän uuniohrapuuronsa jo yksistään voisi olla huonommankin aamun pelastus.

Vietimme kivan kesäpäivän Tertin kartanossa Mikkelin kupeessä viime kesänä bloggaajakollegojen kanssa. Tertti on viehättävä paikka! Miljöö hurmaa, samoin ruoka, puoti, säilöntäkellari, ympäristö ja majoitusaitat. Ja aamiainen yrttitarhan keskellä on hieno kruunu ihanalle yöpymiselle.

Heräsimme aurinkoiseen ja kuumaan kesäaamuun Tertissä. Aamiaisen nautimme yrttitarhassa. Ja mitä herkkuja siellä nautimmekaan! Lähiruokaa, luomuruokaa, oman tilan erikoisuuksia, naapurin herkkuja, omin pikkukätösin väsättyjä nautintoja... Katso ja tutkistele:

Tertin ruisleipää, jossa yli 115-vuotias juuri, Iivari-isännän näkkileipää ja kartanon vaaleaa leipää

Kartanon kahvi ja Aamuvirkku-tee

Paikallisia lihaleikkeleitä, lähituottajien juustoja, luomujukurttia ja kukkaismysliä, makoisia hedelmiä, oman mehiläistarhan hunajaa, kotoista marjamehua (mansikkamehua!)

Kasvimaan terveiset, Iivarin savustettuja muikkuja ja savulohta

Pientä imelää

Täällä aamiasta nauttiessa sielu lepää.

Ja sitten oli vielä se ihan paras osuus, kermaista ohrauunipuuroa oman harjupellon ohrasta ja naapuritilan hyväntuulisten kanojen munakasta, mutta miten sitten taas kävikään näin, että kuva on kaikista huonoin. Harmittaa lässäyttää loppu tällä kuvalla, mutta kun vaan on pakko :D

Nam nam!

Kazakstanin kiehtova ruokakulttuuri

Vietimme viime viikon lähinnä työasioissa & siskoni luona kyläilemässä Kazakstanissa, kotoisasti Kazakkilassa. Tämä oli kolmas kertamme maassa, ja tällä reissulla vierailimme Astanan lisäksi teollisuuskaupunki Karagandassa, joka oli töiden kannalta tärkeä kohde.

Kazakstan on kiehtova, luonnonvaroiltaan rikas maa. Iso osa pinta-alaltaan valtavasta maasta on aroa ja aavikkoa tai puoliaavikkoa, mutta etenkin suurimmat kaupungit Almaty etelässä ja Astana pohjoisessa ovat matkailijan näkökulmasta houkuttelevia, ja hyvin erilaisia toisiinsa verrattuna. Myös avaruuskeskus Baikonur kiinnostaa kovasti, mutta sinne emme ole vielä ehtineet.

Astana on maan uusi pääkaupunki, joka täyttää tänä vuonna vasta 20 vuotta, ja on rakennettu pääkaupungiksi lähes tyhjästä presidentti Nazarbajevin toimesta. Almaty taas on vanha pääkaupunki, jota pidetään kazakstanilaisempana kuin uutta, kiiltävää ja prameaa Astanaa lukuisine pilvenpiirtäjineen.

Kazakstanista yleisesti sekä Astanasta että Almatysta olen kirjoittanut enemmän toisessa bogissani: Tanjan Matkamittari, koska tässä blogissa keskityn enemmän ruokakulttuuriin.

Maan ruokakulttuuri on kazakstanilaista, keskiaasialaista, höystettynä entisen Neuvostoliiton vaikutteilla. Kaupunkien ravintoloissa on edustettuna monia muitakin maailman keittiöitä, luonnollisesti etenkin naapurimaiden ruokakulttuurit ovat vahvasti esillä, myös muiden ruokakulttuurien vaikutteita on havaittavissa.

Kazakstanin suurin uskonto on islam. Islam ei kuitenkaan näy kovin vahvasti Kazakstanin katukuvassa muuten kuin etenkin Astanan upeina, suureellisina moskeijoina. Ruokakulttuuriin uskonnolla sen sijaan on ehkä enemmän vaikutusta.

Nyt vieraillessamme oli meneillään islamin ramadan, jota tapaamamme ihmiset noudattivat vaihtelevasti. Periaatteessa ramadanin aikana auringonnousun ja auringonlaskun välillä ei nautita mitään ruokaa eikä juomaa, ei edes vettä. Tämä koskee kaikkia yli 13-vuotiaita muslimeja.

Ravintoloissa ei myöskään ole tarjolla porsasta, kuten islamilaiseen ruokakulttuuriin kuuluu, ja monessa ravintolassa jo kylteissä mainostetaan, että ruoka on ”halal” eli muslimeille sopivaa.

Liha on kuitenkin kazakkikeittiön perusta, mutta ei mikä tahansa liha, vaan hevonen, lammas, nauta ja kameli. Hevonen on todella paljon käytetty, perinteinen, mutta suomalaisille vieraampi raaka-aine, ja kaikki osat hevosesta pyritään kazakkiruokakulttuurissa hyödyntämään, myös sisäelimet. Moni perinneruoka sisältääkin hevosta muodossa tai toisessa. Tässä esimerkiksi hyvin perinteinen herkku, kazy:

Kazakstanin ruokakulttuurista voi lukea lisää blogini aiemmasta postauksesta, joka on Astanassa asuvan siskoni kirjoittama: Kazakstanin ruokakulttuuri Kazakstanissa asuvan siskoni silmin

Tässä omassa postauksessani keskityn kazakstanilaiseen ruokakulttuuriin enemmän kuvien kautta.
Työkaverimme Emppu oli viime viikolla ensimmäistä kertaa Kazakstanissa. Hän oli kiinnostunut tutustumaan kazakstanilaiseen keittiöön, joten suuntasimme paikalliseen ravintolaan Astanassa ja pistimme pöydän koreaksi:

Täytettyjä tomaatteja. Perinteisesti ruuat tarjoillaan kauniista astioista.

Mantit ovat Kazakkilan (ja ainakin Kirgisian ja Uzbekistanin) variaatio Venäjän pelmeneistä (myös Ukrainassa), Georgian ja Armenian hinkaleista sekä Italian tortelliineista. Pastataikinan sisällä on mausteista jauhelihaa.

Beshbarmak, viisisormiruoka. Nimi viittaa tapaan syödä ruoka perinteisesti käsin. Paksuja nuudeleita ja hevosen erilaisia lihoja, myös hevosmakkaraa suolessa.

Beshbarmakin seuralainen

Tässä hatsapuri eli juustoleipänen, mutta uzbekistanilaiseen tapaan (tutumpi monelle Georgiasta tai Armeniasta).

Kebab lampaasta lisukkeineen

Kanasaslik piilossa leivän sisällä. Saslikin kanssa tarjoillaan sipulia, soossia ja tuoreita kasviksia.

Tässä muutamia muita otteita kazakstanilaisen keittiön herkuista:

Cheburek. Itse miellän kyseisen lihapiirakan enemmän Uzbekistaniin, mutta molemmat naapuruksista tätä omanaan pitävät ;)

Куырдак. Paikallinen "kotiruoka", hevosta ja pottua, joskus sisäelimiä. Naapurimaissa tätäkin tehdään hieman eri resepteillä.

Tuoreet kasvikset yrttien kera löytyvät jokaiselta paikalliselta listalta. Lisänä usein paikallista, herkullista juustoa.

Salaatti. Punajuuri kuuluu olennaisena osana kazakkilaisen keittiöön.

Saslik hevosesta luonnonsuolessa

Ja ettei menisi aivan liian herkulliseksi, laitetaan tähän pari kuvaa vuodelta 2013, jotka on otettu Almatysta perinteisestä ravintolasta nimeltä Gakku:

Pääruoka, lampaanpää, perinteisesti valmistettuna: kokonaisena pöytään ja sitten palasiksi lautasella.

Ас болсын! Приятного аппетита!

Kazakstanilainen ruokakulttuuri; sisson blogissa vierailijana Katja

Kuva georgialaisesta ravintolasta, kun olimme Katjan luona vierailulla Kiovassa

Ystävänpäivän kunniaksi blogissani vieraskynäilee rakas siskoni Katja! Enjoy!

Kazakstanilainen ruokakulttuuri; sisson blogissa vierailijana

Ulkosuomalainen siskokin (MINÄ! :D) on tullut muutamassa Tanjan blogikirjoituksessa mainituksi, joten lienee vihdoin aika tarjota myös jotain takaisin :) Siskoni kanssa olemme monessakin samanhenkisiä, tosin yleensä toteutan iloista city-karjalaisuuttani maailmalla, ja tällä hetkellä teen sitä Keski-Aasian Kazakstanissa.

Ruokakulttuuri täällä on suomalaiseen verrattuna huomattavan erilainen; ilahdun joka kerran Suomessa ollessani siitä, kuinka paljon kaikkea on tarjolla, ja etenkin siitä, kuinka paljon enemmän mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja kasvissyöjälle löytyy. Olen itse ollut suurimman osan elämääni kasvissyöjä. Tai pitäisikö sanoa lacto-ovo-pesce-vegetarian – jota jotkut eivät kutsu kasvissyöjäksi ollenkaan, eli söin muutaman vuoden täydellisemmän kasvisruokavalion jälkeen myös kalaa, ja itseasiassa rakastan useita maitotuotteita ja munia – luomuna, tietty! Kazakstanissa tällainen ruokavalio on vielä kuitenkin aika haastava, ja työn ja ehkä laiskuudenkin vuoksi olen nyt 1,5 vuotta syönyt "mitä vaan", mutta jos ja kun palaan Eurooppaan, niin luultavasti palailen aiempaan ruokavalioonikin, nyt maassa maan tavalla.

Tämä "kaiken syöminen" ei kuitenkaan juuri täällä ole ehkä ihan niin paha asia mielestäni, koska suurin osa etenkin eläintuotteista on automaattisesti luomua, ja melkeinpä jopa enemmän (tuottajasta yms. riippuen) suoja-aineita, myrkkyjä ja torjunta-aineita löytyy kasviksista kuin eläimistä. Täällä on tilaa laiduntaa eläimen kuin eläimen; maa on valtaisa, ja koon suhteen väkiluku on sinällään pieni ja keskittyy kaupunkeihin, joten maalla tilaa on. Tähän aiheeseen tarvittaisiin tosin erillinen postaus, koska suuri osa maata on aroa!

Yksi suomalaisille vieras asia lienee runsas hevosen syönti. Täällä hevosen liha on arvostettua ja laajasti käytettyä, ja hevosesta (kuten muistakin eläimistä) pyritään käyttämään kaikki mahdolliset osat. Tiedän, että monia hevosrakkaita tämä hevosen syönti kauhistuttaa, enkä halua olla tekopyhä, mutta minulle ehkä loppupeleissä tärkeintä on kuitenkin se, että eläin on saanut kunnon elämänarvoisen elämän eli elänyt vapaana ja ehkä villinäkin, ei kasvaakseen ruuaksemme ja sidottuna ja kahlittuna. Tätä en yhäkään koskaan voi täysin hyväksyä, tai siis en myöskään halua.

Ruokakulttuuri täällä (kuten muukin kulttuuri!) on myös hyvin mielenkiintoinen sen suhteen, että siinä korostuu entisen Neuvostoliiton perinteet yhdistettyinä itämaisempaan, mausteisempaan perinteeseen – on esim. Venäjältä tuttu tilli, mutta samalla myös mausteseoksia, korostettuina vaikkapa korianterilla, chileillä ja muilla vahvemman makuisilla mausteilla, joita ei esim. nyky-Venäjällä niin laajasti kohtaa.

Minulle siskoni tapaan vahvat maut ovat erityisen mieluisia, ja tykkään kokeilla erilaisia makuyhdistelmiä, ja niitä Keski-Aasia kyllä tarjoaa! Henkilökohtaisesti minulle suurin haaste on kuitenkin tuo runsas lihan tai lihatuotteiden käyttö (kasviskeittokin usein tehty lihaliemeen) sekä ruuan rasvaisuus – majoneesin paljous ja/tai tapa lisätä öljyä joka paikkaan, myös salaatteihin – ovat suurin kompastuskivi. Paljon on myös erilaisia leipiä, joita syödään aterialla kuin aterialla, mm. pyöreässä avouunissa tehtyä tandir-leipää, "makeuttamattomia munkkeja", joita tarjotaan tervetuliaisiksi/alkupaloiksi jne. Itse tykkään tummasta leivästä, kuten vanha kunnon ruispala tai reissumies.

Keskiaasialainen pasta kuulostaa vähän ehkä hassulta suomalaiseen käsitykseen verrattuna, mutta pastamaisia ruokalajeja on paljon, muutaman tässä mainitakseni: venäläistyyliset pelmenit, georgialaistyyliset mantit eri täytteineen ja etenkin paksu nauhapasta, joka on yksi pääaineksista kazakstanilaisessa sekä laajemmin keskiaasialaisessa keittiössä ja "se juttu", siitä tehdään beshbarmak, joka on yhdistelmä lihaa (useasti hevosen, sisältää myös sisäelimiä) ja nauhapastaa höystettynä mausteilla, ja tietenkin rasvalla, ja sitä syödään usein maaseudulla myös käsin, be warned! ;) Toinen tätä mausteisempi on lagman (kirjoitusasu vaihtelee maittain) vihanneksineen ja pyöreine, paksuine nuudeleineen, joka on herkullista oikein tehtynä (paitsi itse jättäisin pois paprikan... siskoni tapaan).

Riisin osalta hyvin tyypillistä on plov eli pilahvi, jota löytyy laajemmin myös muista entisistä neuvostomaista, mutta kovasti taistelevat, onko se peräisin Uzbekistanista, Kazakstanista vai mistä, kaikilla on oma versionsa.

Mutta yleisesti; enpä usko, että tällaisia makumaailmoja löytyy ihan samassa muodossaan kovin monesta paikasta maailmassa! Kokonaisuudessaan Keski-Aasia on liian vähän tunnettu paikka etenkin Suomessa, mutta sillä on paljon annettavaa niin keittiön, kulttuurin, politiikan kuin elinkeinoelämän ja muiden asioiden suhteen, joten nyt mieli avoinna Keski-Aasiaa tutkimaan! Tosin, en voi sanoa, että käymisteitse valmistettua (fermented) hevosenmaitoa ruokajuomana suosittelisin... ellei sitten ole tarpeeksi seikkailunhalua ja valmius mahdolliseen ja useasti tapahtuvaan vessakäyntiin ;) Voi nimittäin olla aika haastava tuote "eurooppalaiselle vatsalle" ;)

-Katja

P.S. Loppuun täytyy vielä ruokaan liittyen mainita, että siskon tekemä inkiväärinen tonnikalamunakas on lempparini kaikista maailman aamiaisista, ja myös tuore inkiväärilohi illallisruokana herättää vahvoja positiivisia tunteita, kun täällä sisämaassa asun...