Näytetään tekstit, joissa on tunniste grillaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste grillaus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Onnistuneen grillauksen käsikirja



Grillaamme mieheni kanssa enemmän ja vähemmän ympäri vuoden, mutta silti joka kevät, kun ilmat lämpenevät ja parvekkeella tarkenee paljain jaloin, jonkinsortin grillausinnostus ottaa minut valtaansa.

Kerrostalon asukkeina meillä on kotikäytössämme sähkögrillejä. Grillaamme mahdollisuuksien mukaan omalla parvekkeellamme, mutta talven kylmimpinä iltoina myös keittiöön soveltuvalla pienellä pöytägrillillä. Mökillä ja anoppilassa grillaamme kaasugrillillä, hiilipallogrillillä tai avotulella.

Tämän kesän aluksi meidän vuosikausia uljaasti palvellut sähkögrillimme sanoi valitettavasti sopimuksensa irti. Jäi meille vielä kaksi toimivaa sähkögrilliä, mutta ei sellaista tehokasta ritilämallia, joka oli vuosien saatossa noussut suosikiksemme. Sähköinen, savuton hiiligrilli on toinen suosikeistamme, sillä saa kaukasialaiseen saslikkiinkin autenttista hiiligrillin aromia.

Grillin hankinnassa on muutama seikka, jotka määrittävät sen, minkälaista grilliä kannattaa ruveta katselemaan. Omakotitalon pihaan tai mökille ostaisin reilunkokoisen kaasugrillin sekä hiiligrillin – kyllä, molemmat – kerrostalon parvekkeelle sen sijaan pitää turvallisuussyistä hankkia sähkögrilli. Sellainen siis ostoslistalle ja Lappeenrannan K-Rautaan!

Tärkeää grillin valinnassa on teho ja grillauspinta-ala. Sähkögrillin maksimiteho lienee 2,4 kilowattia, joka riittää varsin hyvin lähes minkä tahansa ruuan valmistukseen, kunhan grillissä on kansi.

Kaasugrillissä tehoja on sen mukaan, montako poltinta grillissä on. Kolmen polttimen grillillä saa valmistettua ruokaa pienelle perheelle, ja tällainen grilli irtoaa edullisimmillaan noin kolmella sadalla eurolla K-Raudasta. Kaasugrilleistä hurjimmissa olen nähnyt tehoja sitten jopa lähes 40 kilowattia kahdeksalla polttimella, toki niihin uppoaakin tuhansia ja tuhansia euroja.

Hiiligrilleissä parasta on ehdottomasti hiilen ruokaan antama maku ja tuoksu. Hiiligrillin kanssa pitää vain olla hieman kärsivällisyyttä, että jaksaa odottaa kunnon hiilloksen ennen grillausta, kun taas sähkö- ja kaasugrillillä pääsee melko pian tositoimiin, kunhan grillin on saanut vain kuumaksi.

Hyviä pienen porukan kaasugrillejä edulliseen hintaan
Isoja tehokkaita kaasugrillejä vähän isommalla rahalla

Tällaisen kauniin Valugrillin ulkogrillin voisin mökille kyllä huolia ;)

Kätevä, pieni savuton hiiligrilli, jollainen meilläkin on käytössämme. Suosittelen, ihanat aromit! Ja helppo pakata vaikka mökille mukaan. Kuvassa Muurikka Nokkela.

Pihakäyttöön minua kiehtoisi ehdottomasti Cellon keraaminen kamado-hiiligrilli. Se on tiivis ja tehokas, ja sen lämmönsäätö on tarkkaa, joten se on todella monikäyttöinen. Sillä voi mm. savustaa, hauduttaa ja jopa leipoa. Mennee harkintaan...
Nyt toistaiseksi käytössämme on tämäntyyppinen, perinteinen pallogrilli, jollaisella hiiligrillauksen makuun pääseekin melko pienellä rahallisella panostuksella.

Muurikan sähkögrilli, pöytämalli (2,2 kilowattia)
Katseltuamme ja tutkittuamme K-Raudan grillivalikoimaa hyvän tovin, päädyimme Muurikan sähköiseen pöytägrilliin. Se on hyvin pitkälti parasta, mitä sähkögrillien puolella on tarjolla meidän budjettiimme ja grillaustarpeeseemme soveltuen. Ja lähtipä mukaamme myös Cellon tyylikäs marinadikulho silikonisuteineen. Hopeanvärinen grilli ja hopeanvärinen kulho!

Cellon tuoteet ovat myynnissä yksinoikeudella K-Raudassa.
Kunhan tästä ei nyt alkaisi hopeanväristen grillaustarvikkeiden varustelukierre. No, jos alkaa, niin tiedän ainakin mistä grillaustarvikkeita löytyy. Enpä muista ihan äsken nähneeni niin paljon erilaisia grillaustarvikkeita kuin viime viikonloppuna Lappeenrannan K-Raudassa. Miehenikin totesi hieman epäuskoisena, että on siinä tavara poikineen, kun grillitarvikehyllyn edessä taivastelimme.

Ihan kaikki tarjolla olevat grillaustarvikkeet eivät liene aivan välttämättömiä perusgrillauksessa, uskallan epäillä. Vai mitä mieltä olisitte maissinsyöntipiikistä tai vaikka perunalle tarkoitetusta varrastikusta, joka nopeuttaa perunan kypsymistä grillissä? Hmm, tai no, eipä tuo varras olekaan ehkä hullumpi vempele, kun tarkemmin ajattelee perunan kypsymisaikaa ;)

Muurikka-grilliä on kyllä helppo lisävarustella, ja grillausritilän rinnalle olemme ajatelleet hankkivamme ainakin Muurikka-pannun ruokien paistamiseen ja lettujen tekoon. Vai olisiko se sitten kuitenkin Muurikan valurautainen paellapannu, jossa on reunat? Se kun soveltuu sekoitettavienkin ruokien tekoon, ja paellojen ohella siinä valmistuvat esimerkiksi risotot sekä pyttipannut.

Grillaustarvikkeita ja -varusteita hyllymetreittäin
Muurikan grillaustarvikkeita
Kertoessani grillin ostoaikeistamme eräs ystäväni kysyi, miksi edes hankkia grilliä, voihan ruuan tehdä ilman grilliäkin. Lisäksi hän totesi, ettei itse ole edes erityisesti lihan ystävä, ja tuskin muistaa, milloin viimeksi on syönyt grillimakkaran.

Haloo! Nyt valot päälle siellä ullakolla! Vai että vain grillimakkaraa ja lihaa. Hah, sanon minä!
Grillissä voi tehdä lähes mitä ruokaa tahansa, ainoastaan oma mielikuvitus on rajana.

Kasviskeittoonkin saa uutta potkua, kun grillaa kasvikset ennen keittoon laittamista, myös keitto tietenkin porisee padassaan grillissä. Burgerit valmistuvat perinteisesti grillissä, mutta niistäkin voi tehdä kasvisversioita niin halutessaan, tai ihan vain vaihtelun vuoksi.

Ja entäs sitten grillatut avokadot, munakoisot ja muut hedelmät, merenelävät ja kalat, grillijuustot, fenkoli, maissi ja parsa. Ihania grillattavia kaikki. Eikä unohdeta, että kuumassa grillissä valmistuu myös pitsa. Ja jälkiruokasuosikkini, köyhät grilliritarit, on herkku vailla vertaa.

Yksi omista bravuureistani on kuitenkin saslikki marinoimastani hyvästä naudanlihasta. Saslikin kylkeen sopivat tuoreet yrtit sekä raikas salaatti, jonka kasvikset voi myös grillata.

Ja sitten niitä muita perusteluita: Kuvitelkaa kesäillassa leijaileva huumaava grillin tuoksu, ruuassa viipyilevä grillin maku ja lämpö, aurinkoisen kiireetön kesäpäivä perheen tai ystävien kanssa mökillä grillin äärellä tai romanttinen hetki rakkaan kanssa viiniä siemaillen ja rennosti grillaillen… Grillaus on parhaimmillaan kokonaisvaltainen nautinto kaikille aisteille!

Grillattavien suhteen olen kaikkiruokainen, ja kuten jo mainitsin, grillauksessa on hyvin vähän rajoituksia sen suhteen, mitä voi grillata. Jos sen voi laittaa grilliin, sen voi grillata.

Maissia ja lähipossun kasleria avotulella

Kaasugrillissä valkohomejuustoa, parsaa, minitomaatteja, avokadoa

Sähköhiiligrillissä valmistettua kengurua, varhaisperunoita, tomaatti-mozzarellavartaita, hillottuja sitruunoita, marinoituja valkosipuleita ja herneitä

Lämmintä leipää pöytägrillissä

Sähköhiiligrillissä chorizo-leipävartaita tomaatilla ja sitruunalla
Uuden Muurikka-grillin sisäänajo; naudan sisäfileepihviä, grilliananasta ja -tomaattia
Mitä tästä grillikesän alusta on jäänyt erityisesti mieleeni? Ehkäpä valkosipulimarinoidut grillatut herneet ja itsetehty chimichurri-kastike. Sekä tietysti uusi, ihana grilli!

Chimihurriin tutustuin Argentiinassa, ja se oli rakkautta ensimaistamisella. Itsetehtynä se on ihan parasta, kun voi säätää eri yrttien sekä mausteiden laatua ja määrää mieleisekseen. Meillä chimichurrissa maistuu valkosipulin lisäksi vahvasti basilika ja inkivääri, myös etikkaa saa olla reilusti.

Chimichurri
oliiviöljyä (mausteina valkosipuli, tomaatti, basilika)
punaviinietikkaa
tuoretta chiliä pilkottuna
valkosipulia pilkottuna
tuoretta basilikaa
tuoretta korianteria
tuoretta persiljaa
sitruunaa
inkiväärijauhetta ja/tai tuoretta inkivääriä
suolatonta sitruunapippuria

Ainekset laitetaan pilkottuina astiaan ja ajetaan kastike tehosekoittimella tasaisemmaksi. Chimichurri sopii erityisen hyvin kaikelle grillatulle ruualle, ja toimii myös marinadina. Chimichurri on mitä mainioin kastike grillaamiseen.

Suosittelen chimichurria - kuten myös grillaamista - aivan jokaiselle, ja toivottelen ihania grillaushetkiä! Grillit tulille ja bon appetit!




Tein tämän postauksen alun perin kaupallisena yhteistyönä Starboxin blogiportaalissa Lappeenrannan K-Raudalle. Starboxin lopetettua olen julkaissut postauksen sekä täällä Maustamista-blogini että Maistamista-blogini Blogger-versiossa.

tiistai 1. toukokuuta 2018

Varaslähtö kevääseen



Ajelimme lauantaina Hämäläisen puutarhatilalle yrtti- ja taimiostoksille. Tottuneesti marssimme sisään kasvihuoneeseen ja rupesimme ihailemaan viherloistoa sekä valitsemaan mieleisiämme kotiin vietäviksi. Henkilökuntaa ei kasvihuoneessa ollut kissaa lukuun ottamatta paikalla, joten katsoin parhaimmaksi pirauttaa omistajalle.



Omistaja oli parhaillaan kauppa-asioillaan, ja puutarha ei varsinaisesti vielä ollutkaan edes auennut tälle keväälle, vaikka kylteistä olisi voinut muuta päätellä, mutta onneksi omistajan poika oli kotona ja tuli rahastamaan ostoksemme.


Taisimme olla vähän liian innokkaita tänä keväänä, mutta nyt parvekkeellamme on jo amppelissa mansikka, metsämansikka ja tomaatti. Altakasteluruukkuihin olen siirtänyt pari basilikaa ja timjamia, rosmariinin, korianterin, sitruunamelissan, tillin – ja nyt kun ollaan jo toukokuussa, ja puutarhamyymälät virallisesti auki, käymme hakemassa monta muutakin kivaa yrttiä lisää.

Tässä viime syksyn ”yrttiloistoa”: http://tanjan-mausteet.blogspot.fi/2017/09/yrttitarha-omalla-parvekkeella.html eli vähän jo rupsahtaneet viheriäiset, mutta kunhan nyt tämä kevät kunnolla käyntiin lähtee, lupaan kuvia entistä ehommista yrttilöisistä.

Tällä hetkellä parvekkeella sinnittelee kymmenen tapausta, toivottavasti saavat iltapäiväaurinkoa jo heti vaikka huomenna pikkuisen. Shokki on melkoinen, kun kasvihuoneen kuuma, kostea, hikinen +30 vaihtuu parvekkeeseen...

Sähköllä toimiva hiiligrilli sen sijaan ei ollut shokissa, vaan mainiosti onnistuivat vapunpäivän saslikit - ja ihanat tilli, basilika, korianteri ja timjami täydensivät lähes autenttisella marinoinnilla loihditut kaukasialaiset saslikkimaut!

P.S. Hassu aasi otti meidät vastaan tilalla:



sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Mainio marinadi saslikille



Ostimme perjantai-iltana härän ulkofileetä, ja Mikon ehdotus oli, että tehdään siitä saslikkia ja grillataan. No mikä jottei!

Palastelin lihan sopiviksi kuutioiksi, ja marinadi syntyi niistä aineksista, mitä kotoa löytyi. Melko sopivat ainekset löytyivätkin, marinadista tuli todella hyvää, kuten siis myös lopputuloksesta, saslikista, joka syötiin raikkaan salaatin kera.



Mainio marinadi saslikille


punaviinietikkaa,
inkivääriuutetta,
valkosipuliuutetta,
ketsuppia,
sitruunanmehua,
pippuria myllystä,
chiliä tai chilimaustetta,
namibialaista kapana-maustetta (tai jotain muuta grillausmaustetta tms.)

Hujautin marinadin ainekset suoraan lihapalojen päälle, sekoitin huolellisesti ja annoin lihan maustua marinadissa jonkun hetken, mutta aikaa ei ollut tuntitolkulla, ilta oli pitkällä ja nälkä kurni. Silti marinadi ehti loihtia lihaan saslikkimaisen, vivahteikkaan maun.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Surf & Turf sekä kreikkalainen tsatsiki-perunasalaatti


Lauantai-ilta rauhoitettiin koti-illaksi kokkauksen merkeissä. Tanjan ja Mikon keittiössä valmistui kreikkalainen tsatsiki-perunasalaatti ja pihviä Surf & Turf.

Perunasalaatin ohjeen oli Mikko napannut joitain aikoja sitten jostain K-kaupan mainoslehdestä ja Surf & Turf kokkailtiin suunnilleen Rachel Lanen Grillaus-kirjan ohjeella.



Surf & Turf
kahdelle

naudan sisäfilee, kaksi reilua pihviä (yhteensä noin 400 grammaa)
6 isoa kuorittua katkarapua pystöineen, ilman päitä
oliiviöljyä paistamiseen
suolaa, mustapippuria myllystä

Rakuunavoi:
125 grammaa margariinia
1 ruokalusikallinen tuoretta rakuunaa
1 salottisipuli
1 ruokalusikallinen oliiviöljyä paistamiseen

Valmistin ensin rakuunavoin. Silppusin salottisipulin ja paistoin sitä pannulla oliiviöljyssä, kunnes se oli pehmeää, eli noin neljä minuuttia. Sitten annoin sen jäähtyä. Sillä aikaa sippusin tuoreen rakuunan ja sekoitin sen margariiniin. Sitten sekoitin joukkoon jäähtyneen salottisipulimurskan, lusikoin valmiin voin leivinpaperiin tangoksi ja laitoin jääkaappiin kovettumaan noin tunniksi. Ja voin muuten sanoa, että ei kovettunut, ei edes pakkasessa. Jos aineksen nimi on rakuunavoi, suosittelen käyttämään voita, margariinit voi tässä yhteydessä unohtaa...

Pihvit paistoin öljyttyinä, pippuroituina ja ihan hennosti suolattuina pannulla. Tässä kohtaa olisin voinut jättää oikaisematta ja laittaa pihvit hetkeksi folioon lepäämään ennen syöntiä. Nyt pihvit jäähtyivät lautasella turhan nopeasti ja se onneton margariinikaan ei tahtonut pihville oikein sulaa.

Paineet ruuan onnistumiselle olivat kovat, sillä valmistin kyseistä ruokalajia ensimmäistä kertaa ja Mikko oli työmatkallaan Ruotsissa syönyt täydellistä Surf & Turfia. Ja eihän siitä sitten tietenkään ihan niin hyvää tullut...



Kreikkalainen tsatsiki-perunasalaatti
kahdelle

noin 300 grammaa uusia perunoita
1 pieni vihreä omena
noin 50 grammaa purjoa
puoli tölkkiä salaattijuustokuutioita (2 % rasvaa)

Tsatsiki:
puolikas kurkku
pari desiä turkkilaista jukurttia
yksikyntinen valkosipuli
ruokalisikallinen juoksevaa hunajaa
ripaus suolaa (olisin jättänyt laittamatta, mutta Mikko ehdotti, että ihan jos pienen pieni ripaus...)
mustapippuria
tuoretta minttua

Pesin perunat huolella ja keitin kypsiksi + jäähdytin. Jäähdyttäminen +30-asteisessa keittiössä vähän kesti. Mikko kokosi sillä aikaa lattiatuulettimen, ja avot, hyvä tuli; lähti salottisipulin kuoret pöydältä lentoon, kun se käynnistettiin viilentämään kokkeja.

Seuraavaksi valmistui tsatsiki. Raastoin kurkun, panin raasteen siivilään ja painoin ylimääräisen nesteen kurkkuraasteesta pois.

Sitten maustoin jukurtin hienonnetulla valkosipulilla, hunajalla, silputulla mintulla, hippusella suolaa ja reilulla määrällä myllystä rouhittua mustapippuria.

Kuutioin kuoritun omenan. Pilkoin huuhdotun ja halkaistun purjon.

Lopuksi sekoitin tsatsikin ja kasvikset keskenään ja laitoin koko komeuden päälle salaattijuustokuutiot. Sitten hela hoito astiassa jääkaappiin maustumaan.



Sekä salaatti että pihvit maistuivat ihan OK, mutta pientä hienosäätöä homma kyllä kaipaisi: Salaatissa ainekset olisi hyvä pilkkoa tosi pieniksi, maut sekoittuisivat paremmin. Käyttämämme salaattijuusto oli jotenkin liian hapanta, tavallinen Edam voisi maistua paremmin. Kuten Mikko totesi, tämä salaatti toimii paremmin paperilla kuin luonnossa. Rakuunavoi tulisi tehdä voista. Pihvit saisivat pannun jälkeen käydä pienellä levolla folion kainalossa. Ja ehkäpä pannun sijasta voisi käyttää grilliä, kuten ohjeessakin neuvotaan. Ei miulla muuta, moi!