Näytetään tekstit, joissa on tunniste naudanliha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste naudanliha. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. toukokuuta 2018

Varaslähtö kevääseen



Ajelimme lauantaina Hämäläisen puutarhatilalle yrtti- ja taimiostoksille. Tottuneesti marssimme sisään kasvihuoneeseen ja rupesimme ihailemaan viherloistoa sekä valitsemaan mieleisiämme kotiin vietäviksi. Henkilökuntaa ei kasvihuoneessa ollut kissaa lukuun ottamatta paikalla, joten katsoin parhaimmaksi pirauttaa omistajalle.



Omistaja oli parhaillaan kauppa-asioillaan, ja puutarha ei varsinaisesti vielä ollutkaan edes auennut tälle keväälle, vaikka kylteistä olisi voinut muuta päätellä, mutta onneksi omistajan poika oli kotona ja tuli rahastamaan ostoksemme.


Taisimme olla vähän liian innokkaita tänä keväänä, mutta nyt parvekkeellamme on jo amppelissa mansikka, metsämansikka ja tomaatti. Altakasteluruukkuihin olen siirtänyt pari basilikaa ja timjamia, rosmariinin, korianterin, sitruunamelissan, tillin – ja nyt kun ollaan jo toukokuussa, ja puutarhamyymälät virallisesti auki, käymme hakemassa monta muutakin kivaa yrttiä lisää.

Tässä viime syksyn ”yrttiloistoa”: http://tanjan-mausteet.blogspot.fi/2017/09/yrttitarha-omalla-parvekkeella.html eli vähän jo rupsahtaneet viheriäiset, mutta kunhan nyt tämä kevät kunnolla käyntiin lähtee, lupaan kuvia entistä ehommista yrttilöisistä.

Tällä hetkellä parvekkeella sinnittelee kymmenen tapausta, toivottavasti saavat iltapäiväaurinkoa jo heti vaikka huomenna pikkuisen. Shokki on melkoinen, kun kasvihuoneen kuuma, kostea, hikinen +30 vaihtuu parvekkeeseen...

Sähköllä toimiva hiiligrilli sen sijaan ei ollut shokissa, vaan mainiosti onnistuivat vapunpäivän saslikit - ja ihanat tilli, basilika, korianteri ja timjami täydensivät lähes autenttisella marinoinnilla loihditut kaukasialaiset saslikkimaut!

P.S. Hassu aasi otti meidät vastaan tilalla:



sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Mainio marinadi saslikille



Ostimme perjantai-iltana härän ulkofileetä, ja Mikon ehdotus oli, että tehdään siitä saslikkia ja grillataan. No mikä jottei!

Palastelin lihan sopiviksi kuutioiksi, ja marinadi syntyi niistä aineksista, mitä kotoa löytyi. Melko sopivat ainekset löytyivätkin, marinadista tuli todella hyvää, kuten siis myös lopputuloksesta, saslikista, joka syötiin raikkaan salaatin kera.



Mainio marinadi saslikille


punaviinietikkaa,
inkivääriuutetta,
valkosipuliuutetta,
ketsuppia,
sitruunanmehua,
pippuria myllystä,
chiliä tai chilimaustetta,
namibialaista kapana-maustetta (tai jotain muuta grillausmaustetta tms.)

Hujautin marinadin ainekset suoraan lihapalojen päälle, sekoitin huolellisesti ja annoin lihan maustua marinadissa jonkun hetken, mutta aikaa ei ollut tuntitolkulla, ilta oli pitkällä ja nälkä kurni. Silti marinadi ehti loihtia lihaan saslikkimaisen, vivahteikkaan maun.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Täytetty uunileipä


Kokeilimme eilen ensimmäistä kertaa tehdä täytettyä leipää. Valitsimme ison, napakkakuorisen kauraleivän ja täytteeksi seuraavaa:

naudansuikaleita,
tomaattia,
juustoraastetta,
sinihomejuustoa,
suolakurkkua,
kananmunaa,
parmesan-juustoa,
tuoretta basilikaa ja timjamia.

Naudansuikaleet maustoin paistaessani
natural umamilla,
inkiväärillä,
sitruunapippurilla (suolaton),
Provencen yrttimausteella (suolaton),
Texas Pete -kastikkeella (valkosipulinen)
ja brutaalisti Pikku-Myyn ketsupilla.
Olisi toki pitänyt laittaa myös valkosipulia, mutta se nyt vaan sattui unohtumaan.

Sekoitin täytteen ainekset kulhossa ja survoin täytteen kovertamiini leipäkuoriin. Vähän vielä juustoraastetta päälle ja noin 200-asteiseen uuniin noin 30 minuutiksi. Uunin jälkeen tuoreet yrtit ja parmesan-murut päälle & leipä tarjolle runsaan, raikkaan salaatin kanssa.

Todella hyvää ja täyttävää, eikä valmistaminenkaan ole monimutkaista. Suosittelen!













perjantai 2. syyskuuta 2011

Well, well, well... Wellingtonin pihvi aka Beef Wellington

Täydellinen kypsyysaste
Se, että tätä blogia ei ole hurjasti viime aikoina päivitetty, ei tarkoita, etteikö kesäaikaan olisi kokkailtu. Luonnollisesti kesäaikaan kyllä oikeastikin kokkaillaan vähemmän, koska ollaan joko syömättä "kunnolla" eli grillaillaan tms. ja syödään ulkona enemmän. Mutta perimmäinen syy laiskaan päivitysaktiivisuuteeni on kiire, ainainen kiire. Ja sitten kun hetkeksi kiire hellittää, tulee helposti napattua pyörä alleen ja lähdettyä ajelemaan leppoisaan kesäiltaan. Tai mentyä uimaan. Ja kesäteatterissa on vietetty ilta jos toinenkin. Joka tapauksessa, kesäaikaan tulee istuttua vähemmän koneella.

Nyt kuitenkin aiheeseen. Minulla oli tässä yksi ilta aikaa kokkailla Mikolle, joka oli tulossa Joensuusta Lappeenrantaan. Päätin kokeilla taas Wellingtonin pihviä eli Beef Wellingtonia. Edellisellä kerralla, joka oli ensimmäinen kertani Wellingtonin kanssa, poltin ranteeseeni uunissa pienen vekin, joka on tosin jo melkein kadonnut. Ensimmäinen Wellington oli varsin onnistunut, mutta eipä tämäkään sille hävinnyt. So let's go:

Valtavan iso mötikkä Wellingtonia, Beef Wellingtonia

Wellingtonin pihvi, Beef Wellington
Tämä resepti on kokkaukirjojen ja netin reseptien + edellisen kokeiluni yhteistuotos

oliiviöljyä lihan paistamiseen (meillä oli sitruunalla maustettua)
naudan sisäfileetä
parmankinkkua tai hanhenmaksaa (meillä parmaa, en löytänyt kaupasta hanhenmaksaa)
lehtitaikinaa
kananmunankeltuaista voiteluun (unohdin tällä kertaa voidella)
tuoretta timjamia koristeeksi, mausteeksi

sienimuhennos/duxelles-massa:
pihvien paistoliemi (jota oli pannulla vain tilkka)
kuivaa valkoviiniä
vishy-vettä
tuoreita herkkusieniä pieninä paloina
vähän oliiviöljyä sienien paistamiseen
yksikyntinen valkosipuli (puolikas riittänee)
salottisipulia pieninä paloina
sipulia pieninä paloina (en jaksanut kuoria montaa sipulia silmät vuotaen, joten tämä jäi täytteestä)
aromisuolaa/fondia/liemikuutio (meillä oli tällä kertaa kalafondia)
mustapippuria myllystä
Dijon- tai Colman-sinappia pieni nökö

Leikkaa filee paksuhkoiksi pihveiksi. Käytä pihvit pannulla ruskistumassa ja kypsymässä haluttuun kypsyysasteeseen. Meillä tämä tarkoittaa Medium-. Laita pihvit nopeasti jääkaappiin jäähtymään, etteivät jatka kypsentymistään.

Valmista sienimuhennos eli *duxelles-massa pannulla öljyssä: Laita paloitellut sipulit pannulle ensin hetkeksi, lisää sitten sienet, viini ja mausteet. Lisää viiniä ja vishy-vettä muhimisen aikana. Anna muhia noin vartti. Laita sitten myös valmis massa jääkaappiin kylmenemään.

Ota jäähtyneet pihvit ja massa jääkaapista. Asettele pihvit kaulittujen lehtitaikinalevyjen päälle. Laita sienimuhennos pihvien päälle ja muhennoksen päälle/pihvien ympärille parmankinkkusiivuja. Sulje paketit huolellisesti ja koristele lehtitaikinan paloilla (halutessasi). Laita paketit 250-asteiseen uuniin leivinpaperin päälle, voitele munankeltuaisella ja paista kunnes taikina on saanut kauniin värin ja täyte lämmennyt. Tämä kestää noin 12 minuuttia tulikuuman uunin alatasolla. Ideana on, että kun kypsä liha ja kypsä duxelles-massa ovat viileän taikinan alla viileitä, voitaikinakuori kypsyy täytteiden ainoastaan lämmetessä. Teoriassa Wellingtonin voi siis valmistaa jääkaappiin jo etukäteen ja paistaa sitten lämpimäksi uunissa juuri ennen tarjoilua.

Lisukkeena meillä oli vain vihreää salaattia Öljypuun valkosipulisella salaattikastikkeella, koska voitaikinakuori korvaa perunan, riisin, pastan tms., joita meillä ei muutenkaan paljon lisukkeina käytetä. Tällä kertaa kävi jopa niin, ettei edes jaksettu syödä annoksiamme loppuun. Taikinaa ja täytettä jäi, pihviä ei kuitenkaan raaskittu jättää. Mitä tästä opimme? Wellingtonin pihvin ei tarvitse olla suuren suuri, myöskin taikinaa sen ympärillä saa olla ohuesti. Sienimuhennosta sen sijaan oli melko sopiva satsi. Parmankinkku ei mielestäni olisi ollut edes välttämätön, lisäsi lähinnä ruuan suolaisuutta. Mutta joka tapauksessa, todella hyvää oli näinkin. Ensimmäisellä kerralla annoksen koko onnistui kyllä paremmin. Ehkäpä taikinakin oli ohuempi, ainakin kauniimman rusketuksen se oli saanut uunissa:


Pakettikaan ei näytä edellisellä kerralla olleen kovin tiivis, mutta ei se mitään haitannut. Ja emme myöskään käyttäneet parmankinkkua tai hanhenmaksaa, vaan teimme pelkän sienimuhennoksen täytteeksi, ja jätimme sienetkin siihen melko isoiksi verrattuna tähän kertaan. Molempi parempi täytteiden suhteen. Ja kukin täyttää sitten makunsa mukaan. Seuraavan kerran meinaan kyllä kokeilla hanhenmaksaa.

*Duxelles-massa
Duxelles on ravintolakeittiön perustäytemassa, joka tehdään kuullottamalla hienonnettuja herkkusieniä, sipulia ja shalottisipulia voissa. Massa voidaan varsinkin liharuokia varten maustaa muskottipähkinällä. Tomaattikastiketta lisäämällä siitä saadaan duxelles-kastiketta. Massaa käytetään erilaisissa liha- ja kalaruoissa täytteenä ja koristeena. Kotikeittiössä sitä voi tehdä isomman erän kerrallaan ja pakastaa pikku annoksina.

Nimen alkuperä ei ole varma, vaikka useimmat lähteet ilmoittavatkin sen olevan peräisin d'Uxellesin markiisin kuuluisan pääkokin La Varennen keittiöstä. Toinen selitys on, että massa olisi keksitty pienessä Uzelin kaupungissa Ranskassa. (Lähde: http://www.kolumbus.fi/rahola/sanastot/d.html#duxe)

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Naudanlihaa ja granaattiomenan siemeniä


Eilinen illallinen onnistui yli odotusten. Sen lisäksi, että se oli vaivaton valmistaa, se maistui niiiiiiiiiiiiin herkulliselta! Ainoa "virhe" oli laittaa vihersalaatti samalle lautaselle lihan kanssa. Annos olisi toiminut täydellisesti niin, että vihersalaatti/mahdolliset perunat tarjoillaan erillään.



Naudanlihaa ja granaattiomenan siemeniä
kahdelle

noin 400 g naudan ulkofileetä tai miksei sisäfileetä yhtä hyvin
öljyä/voita
mustapippuria myllystä
sitruunasormisuolaa
rucolaa
parmesaania
balsamicoa
granaattiomenan siemeniä


Paistoin kokonaiselle lihamöntille nopeasti pinnat öljy-voiseoksessa, ripottelin päälle mustapippuria myllystä ja sitruunasormisuolaa. Sitten laitoin lihan paistopussiin ja ihan hetkeksi 175-asteiseen uuniin. Lihassa oli paistomittari, joka nousi hetkessä lähes 60 asteeseen, jolloin otin lihan pois uunista ja annoin sen levätä pussissa.

Leikkasin haalean lihan ohuiksi viipaleiksi, asettelin lautasille ja kasasin päälle rucolaa, parmesaanipaloja, granaattiomenan siemeniä ja lirautin koko komeuden päälle balsamicoa. Yksinkertaista ja hillittömän hyvää!

lauantai 8. tammikuuta 2011

Unelmapihviannos


Päätimme eräänä iltana tehdä unelmapihviannokset. Eli pihvin kaveriksi sai valita mitä vaan tahtoi. Mikko otti ranskalaiset ja salaatin, minä ristikkoperunat ja salaatin. Salaattikastikkeena Öljypuun vahva valkosipuli. Pihvin kanssa tuli olla maustevoita ja tuoretta pannussa nopeasti pyöräytettyä viikunaa. Pihvi maustettiin yrttimausteella ja ihan pienellä ripsauksella aromaattia. Ja pihvin kypsyys ilman muuta medium-. Näistä aineksista syntyi meidän unelmapihviannoksemme!

P.S. Kuvat eivät kyllä tee oikeutta unelmapihviannoksillemme, pahoittelen. :D


Toisella kertaa sitten unelmapihviannokseen lisättiin juustoparatiisisalaatti sekä tomaattia ja paahdettuja pinjansiemeniä. Vaikea sanoa, kummalla kertaa oli unelmaisempaa. :) Huomioi suuri ketsupin määrä, kyseessä on Pikku-Myyn ketsuppi, joka on hurrrrrjan hyvää.

 

lauantai 11. joulukuuta 2010

Herkullinen ja murea stroganoff

Venäläisen keittiön helmiä - stroganoff!

Tämä stroganoff syntyi extempore, kun jääkaapissa sattui olemaan naudanpaistisuikaleita. Harvinaista kyllä, tomaattimurskaa meillä ei ollut, mutta tuore tomaatti ja ketsuppi korvasivat puutteen mielestäni varsin mallikkaasti.

Stroganoffin tekoon yllytti myös se, että viime viikolla työkaverini saivat viipurilaisessa ravintolassa liian vähän aikaa haudutettua stroganoffia, jossa lihat eivät siis tietenkään olleet tarpeeksi mureita. Päätin tehdä murean stroganoffin, tässä siihen ohje, olkaatten hyvät:

Murea stroganoff

noin neljälle

400 g naudanpaistisuikaleita
jotain rasvaa lihan ja sipulien paistamiseen
punaviiniä desi tai pari
vettä jonniin verran vähemmän kuin viiniä
kanafondikuutio
sipuli
yksikyntinen valkosipuli
mustapippuria myllystä ihan reilusti
puolikas suuri tomaatti
ketsuppia reilu turaus
sinappia reilu turaus
sulatejuustoa kolme suurta ruokalusikallista (tai kermaa tai smetanaa tms.)
kastikesuurustetta tai vehnäjauhoja hyppysellinen
suolakurkkuja, kolme pienehköä on sopivasti minun makuuni
aikaa ainakin kaksi tuntia

Otin lihat jääkaapista lämpenemään ennen paistoa. Sitten tiristin ne pannulla voissa ruskeaksi, jonka jälkeen laiton ne pataan fondikuution, mustapippurin, veden ja punaviinin kanssa. Sipuli- ja valkosipulisilpun pyöräytin pannulla, ja tämä satsi pääsi myös pataan lihojen kaveriksi. Pilkoin tomaatin puolikkaan hyvin pieneksi hakkeeksi ja lisäsin joukon jatkoksi. Myös reilu turaus ketsuppia ja sinappia sekaan. Sitten kiehutin pataa miedosti kannen alla uunissa noin 175-asteessa reilun puolisen tuntia.

Sitten lisäsin suurusteen ja annoin hautua uunissa kannen alla vielä reilun puoli tuntia, jonka jälkeen oli sulatejuuston ja suolakurkkujen vuoro päästä sekaan. Pata uuniin hetkeksi vielä muhimaan ja stroganoff on valmis tarjoiltavaksi keitettyjen perunoiden ja raikkaan salaatin kera. Murea stroganoff maistui mainiosti pääruokana, mutta myös seuraavana päivänä paahdetun ruisleivän päällä juuston kanssa. Suosittelen!

P.S. Harmittelen, ettei "arkisesta" ruuasta tullut otettua kuvaa. Stroganoffista tuli kuitenkin niin hyvää, etten voinut olla jakamatta nautintoamme myös muiden kanssa näin blogini välityksellä.

torstai 18. marraskuuta 2010

Giouvetsi, kreikkalainen liha-makaronipata

Giouvetsi
Kreikka-ruokainnostukseni vallassa päädyin kokkailemaan kreikkalaista liha-makaronipataa, jota kutsutaan nimellä giouvetsi (juvetsi). Otin mallia netistä muutamastakin paikasta. Laitan linkit tekstini loppuun.

Giouvetsi
4 hengelle

400 g naudan paistisuikaleita
iso sipuli
2 yksikyntistä valkosipulia
1 purkki valkosipulimaustettua tomaattimurskaa
hunajaa
1 dl oliiviöljyä
1 dl punaviiniä
kanelitanko
2 laakerilehteä
aromisuolaa
mustapippuria
timjamia
makaronia
vettä
pinnalle: edam-raastetta ja cheddar-juustoa

Herkkuillallinen

Otin lihan huoneenlämpöön noin tuntia ennen ruuan valmistusta. Laitoin uunin kuumenemaan 175 asteeseen. 

Ruskistin lihasuikaleet öljyssä, latasin uunipataan, maustoin aromisuolalla ja mustapippurilla (myllystä). 

Pyöräytin pannulla silputun sipulin ja valkosipulin ja lisäsin ne lihojen päälle pataan. Kaadoin pataan lihojen päälle oliiviöljyä ja punaviiniä. Lisäsin pataan kanelitangon, laakerinlehdet ja kaadoin päälle tomaattimurskan ja vettä. Maustoin mustapippurilla ja timjamilla. 

Haudutin uunissa kannen alla noin 1,5 tuntia. Hämmentelin muutaman kerran ja tarkistin, että nestettä on riittävästi. Lisäsin pastan ja kiehuvan veden ja haudutin vielä noin 30 minuuttia kannen alla, sekoitin haudutusaikana muutaman kerran. 

Lisäsin pataan juustoraasteet ja laitoin uuniin hetkeksi, että juustot sulivat.

Ruoka oli tavattoman herkullista. Annoksesta riitti kahdelle kaksi ruokailukertaa, vaikka paljon tulikin syötyä erityisesti ensimmäisellä kerralla, kun oli niin mahdottoman maukasta. Ruuan tarjoilin feta-salaatin ja punaviinin kera. 

Tulee tehtyä varmasti toistekin, vaikka kärsivällinen ruuan kanssa saa olla, kun sillä kestää niin kauan uunissa. Mutta koko kämpässä leijuu huumaava tuoksu koko ruuan hautumisen ajan. Om nom nom!

Yeia sas - to your health!

Giouvetsistä kirjoittavat muun muassa:
Wikipedia: http://en.wikipedia.org/wiki/Giouvetsi
One Man’s Blog: http://onemansblog.com/2006/12/16/moschari-giouvetsi-greek-beef-and-orzo-casserole/
Kliivian keittiö: http://kliivia30.vuodatus.net/blog/1197800

Raikas salaatti

perjantai 30. lokakuuta 2009

Eräs lokakuinen lauantai-illallinen ala Mama


Etanat sinihomejuustolla


Etanat sinihomejuustolla ja patonki


Raejuustosalaatti


Entrecote medium-, punaviiniä ja pakastepötkelöperunat

lauantai 8. syyskuuta 2007

Sydänystävällinen lihapata lähes Becelin tapaan

Ostettiin viime viikolla kaksi Becel-ruokakermaa Valintaladosta, niin saatiin kaupan päälle Becelin keittokirja "Kaikki hyvästä ruuasta terveellisiin suudelmiin".

Kirjassa on melko kivoja reseptejä, eiliseksi illaksi valittiin Sydänystävällinen lihapata, joka löytyy näköjään myös netistä: http://plaza.fi/ellit/ideakeittio/ruokaohjeet/sydanystavallinen-lihapata.

Reseptissä punaisella omat kommentit:

400 g naudan sisäpaistia
1 kpl sipulia (oikein iso)
1 rkl Becel juokseva kasviöljyvalmistetta (käytin extra virgin oliiviöljyä)
0,5 tl pippurisekoitusta - laitoin mustapippuria myllystä, ja enemmän kuin ohjeessa
2 dl vettä
2 dl punaviiniä
0,75 rkl Knorr vasikkaliemitiivistettä - tuskin oli Knorr
0,25 tl rosmariinia - laitoin huomattavasti enemmän
1 tl timjamia - laitoin reilusti enemmän
2 kpl porkkanaa (suuria)
150 g Herkkusieniä
1,5 dl Becel Kevyt Ruokaa

Leikkaa naudan paisti suikaleiksi ja sipuli viipaleiksi. Ruskista liha ja sipuli rasvassa padassa. Mausta pippurilla. Lisää vesi, viini, liemitiiviste, rosmariini ja timjami joukkoon. Suikaloi porkkanat ja lisää pataan. (Itse lisäsin jo tässä vaiheessa herkkusienet, etteivät jäisi niin raaoiksi, kun tykätään pehmeämmistä.) Anna hautua kannen alla noin 15 minuuttia. (Kauemmin.) Viipaloi herkkusienet. Lisää herkkusienet ja Becel Kevyt Ruoka pataan. Hauduta vielä 5 minuuttia. Suurusta tarvittaessa Maizena-suurusteella. (Tarvittiin.) Tarjoa lihapata keitettyjen perunoiden ja salaatin kanssa.

Hyvää oli, ja helppo tehdä. Haudutin jopa kauemmin kuin ohjeessa, mutta yhäkin porkkanat ja herkkusienet jäivät hieman koviksi. Niin varmaan ohjeen tarkoituskin, mutta ensi kerralla me haudutetaan varmaan kauemmin. Mahdollisen seuraavan kerran laitan ruokaan myös valkosipulia.