lauantai 19. huhtikuuta 2008

Makaronilaatikko pannulla

Tehtiin eilen makaronilaatikkoa pannulla Maku-lehden (2/08) ohjeen mukaan. Tai oikeastaan tehtiin kaksi pannullista, joista toinen lehden reseptillä ja toinen oli ohjeesta sävelletty tonnikalaversio.

Jauhelihamakaronilaatikko ja tonnikalamakaronilaatikko pannulla
3-4 annosta/per pannu

3 dl makaronia/per pannu
250 g jauhelihaa
100 g sipulikuutioita (pakaste)/per pannu
ripaus chiliä myllystä
paljon mustapippuria myllystä
2 ½ dl maitoa/per pannu
5 munaa/per pannu
liraus oliiviöljyä paistamiseen

Tonnikalaversiossa jauheliha korvattiin tulisella thai-tonnikalalla (pussi), tonnikalalla tomaattikastikkeessa (purkki) ja valkoisilla pavuilla tomaattikastikkeessa (½ purkkia).

Keitin makaronit kypsiksi. Makaronien kiehuessa paistoin jauhelihan ja sipulin pannulla ja maustoin. Toisella pannulla paistoin sipulit ja heitin tonnikalat ja pavut perään. Sekoitin maidon ja munat keskenään.

Sitten valutin makaronit ja sekoitin ne jauhelihan ja tonnikalan joukkoon pannuille. Kaadoin munamaidon sörsseleiden joukkoon ja annoin hyytyä noin vartin keskilämmöllä.

Ohjeen mukaan makaronilaatikko käännetään kannen tai lautasen avulla munakkaan tapaan. No, sanottakoon, että melkein onnistui. Sitten paistoin ruokia vielä muutaman minuutin. Tonnikalaversioon laitoin suolatonta yrttimaustetta lisäksi.

Molemmista pannuista tuli ihan hyvää. Jauhelihaversio oli hyvin perinteisen makuinen. Tarjosin ruuan raikkaan vihreän salaatin kanssa. Ja ketsuppia tietty kanssa!

Ruokaa tuli kerralla niin paljon, että sain pakkaseen muutaman astiallisen, ja jääkaappiinkin jäi vielä kahden hengen aterian verran odottelemaan.

torstai 17. huhtikuuta 2008

Kesäkurpitsa-chévrekeitto

4 annosta

1 sipuli
2 rkl valkosipulimurskaa
1 rkl juoksevaa Beceliä, öljyä tms. rasvaa
2 kesäkurpitsaa
6 dl vettä
150g Créme Bonjour Chévre & Yrttiä
reilusti mustapippuria myllystä

Hienonna sipuli. Kuumenna rasva ja kuullota sipulia ja valkosipulimurskaa hetki kattilassa. Suikaloi kesäkurpitsat ja lisää ne kattilaan. Kuullota noin 10 minuuttia. Lisää vesi ja hauduta kasviksia, kunnes ne ovat pehmeitä. Lisää joukkoon tuorejuusto ja soseuta keitto sauvasekoittimella. Kuumenna, mausta pippurilla (ja tarvittaessa suolalla). Koristele halutessasi tuoreilla yrteillä.

Tämä on keittojen aatelia! Aivan uskomattoman hyvää. Olen saanut reseptin alun perin isältäni. Itse tein keittoa eilen ensimmäistä kertaa, mutta olen maistanut samaista keittoa iskän sekä Mikon äiskän tekemänä, ja aina on ollut yhtä hyvää. Eikä ole edes hankala tehdä. Suosittelen!

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Mätimunat eli täytetyt munat


Otin varaslähdön täytettyjen munien suhteen ja valmistin niitä jo eilen (tiistaina 15.4.), vaikka Mitä tänään syötäisiin? -ohjelma ottaa reseptin käsittelyynsä vasta tänään keskiviikkona 16.4. Itse asiassa juuri kohta.

Tein tosin hieman erilaisella reseptillä kuin ohjelmassa, perusperiaatteiltaan resepti löytyy kuitenkin ohjelman nettisivuilta. Nimesin Täytetyt munat -reseptin Mätimuniksi, koska ohjelmasta poiketen käytin munien koristeluun lohen mätiä. Myöskään viiriäisen munat eivät kuuluneet alkuperäiseen reseptiin, eivätkä tietyt mausteet ja kaikki valmistusvaiheet sellaisinaan yms.

Mätimunat
12 kappaletta

6 luomukananmunaa
koristeluun 4 viiriäisen munaa, ruohosipulia ja lohen mätiä

Täyte:
1 tölkki tonnikalaa vedessä
1/2 tölkkiä kevytkermaviiliä
1/2 desiä rasvatonta majoneesia
ruohosipulia
pippurista yrttimaustetta (suolatonta)
sitruunapippuria (suolatonta)
mustapippuria myllystä
ripaus aromaattia

Keitin munat koviksi. Tavan munat ottivat kahdeksan minuuttia, viiriäisen munat neljä. Kuorin ja halkaisin munat. Halkaisin ne pystysuunnassa, vaikka käytännöllisempi tapa (pysyisivät paremmin pystyssä) olisi varmasti pituussuunta. Sitten otin niistä keltuaiset pois ja säilytin ne täytettä varten.

Valutin tonnikalan. Sekoitin tonnikalan, kermaviilin, majoneesin, keltuaiset, ruohosipulit ja mausteet kulhoon ja sekoitin. Ohjelman reseptissä ainekset pistettiin monitoimikoneella soseeksi, mutta hyvin se onnistui ilmankin.

Lusikoin täytteen kananmunan puolikkaiden päälle. Koristelin pippurilla, lohen mädillä, ruohosipulilla ja viiriäisen munilla. Olisihan tuosta lautasesta kivemmankin näköisen saanut salaatinlehdillä yms., mutta eipä kiireisenä arkena kaikkea sitten löytynyt jääkaapista.

Loput täytteestä voi käyttää leivänpäällysteenä. Nams.

lauantai 5. huhtikuuta 2008

Kielitietty - ruokaa porsaan kielestä

Teimme viime viikolla yhtenä iltana porsaan kieltä ruuaksi, kun saimme sitä lähikaupasta tarjouksesta. En ole ennen kieltä tehnytkään. Googlasin kielireseptejä ahkerasti, mutta juuri muuta ei löytynyt kuin seuraavanlainen perusresepti:

Ainekset
kieltä
vettä
keittovihanneksia
sipulia
valko- ja mustapippuria
suolaa

Keitin kieltä hetken ja poistin vaahdon. Sitten laitoin kattilaan lisää vettä ja kaikki nuo listassa olevat ainekset. Annoin kiehua kaksi tuntia.

Tarjosin kielen keitetyn parsan, uuden sadon perunoiden ja vihreän salaatin kera. Kielen kuoriminen oli hieman haastavaa ja vähän ne kielen nystyt ja paukamat ällöttivätkin. Kieli oli kuitenkin hyvää ja pehmeää.

Jälkeenpäin löysin sitten netistä ohjeen, että kieli nyljetään kärjestä tyveen päin ja leikataan viipaleiksi tyvestä kärkeen päin. Tuo tieto olisi voinut helpottaa kuorimista.

Kiinnostaisi, miten muuten kieltä voi laittaa kuin keittämällä. Keitettyä kieltä toki voi sitten syödä lämpimänä tai kylmänä, tai vaikka laittaa uuniin jonkun muhennoksen kanssa, mutta onkos muita valmistamistapoja? Lisäksi kiinnostaisi kielen ravintoarvot. Onkohan kieli terveellistä ruokaa? Täytynee googlailla lisää, mutta pikapuoliin tehdyn haun tulokset olivat hieman laihat näiden tietojen osalta.