maanantai 27. lokakuuta 2008

Leikkii vuohenjuuston kanssa

Lähikaupasta löytyi vuohenjuusto, joka oli puoleen hintaan lähestyvän parasta ennen -päiväyksensä takia. Poimin koriini ja lähdin kotiin säveltämään.

Ensin päädyin tekemään täytetyt tomaatit:
4 tomaattia
2 viipaletta ruispaahtoleipää
oliiviöljyä
2 lusikallista valkosipulimurskaa
kuivattua rosmariinia
mustapippuria myllystä

Paahdoin leipäviipaleet, pilkoin ihan pieniksi kuutioiksi ja paistoin öljyssä. Lisäsin pannnulle valkosipulimurskan, mustapippuria ja reippaasti rosmariinia. Annoin ruskistua.

Koversin teelusikalla tomaateista sisälmykset. Laitoin tomaattien pohjalle leipäkuutioita, sitten viipaleen vuohenjuustoa, ja sitten jälleen leipäkuutioita tomaattit pullolleen.

Lämmitin tomaatteja uunissa 20-30 minuuttia noin 200 asteen lämmössä. Nams!

Kuten huomasitte, edellisestä ruokalajista jäi käyttämättä tomaattien sisälmykset. Myös vuohenjuustoa jäi.

Päätin tehdä tomaatti-vuohenjuustokeiton:
4 tomaatin sisälmykset
purkillinen tomaattimurskaa
Pasta Rosso -maustetta
reilusti Yrttitarha-yrttisekoitus (suolaton)
liraus fondia
mustapippuria myllystä
muutama vuohenjuustoviipale
puoli purkillista kermaa (4 %)

Laitoin kaikki ainekset kattilaan, keitin jonkin aikaa, ja hurautin sauvasekoittimella keiton tasaiseksi. Yksinkertaista ja hyvää!

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Klassikko: ranskalainen sipulikeitto


Maku-lehden myötävaikutuksella päädyin eilen 18.10.08 tekemään kunnon klassikon, ranskalaisen sipulikeiton. Ja voi että, miten hyvää tulikin!

Ranskalainen sipulikeitto
noin neljälle

4 isoa sipulia
4 punasipulia
1 rkl oliiviöljyä
1 litra vettä
2 kasvisliemikuutiota
2 rkl punaviinietikkaa
3 tl timjamia
1 tl mustapippuria
4 ruispaahtisviipaletta
8 sulatejuustoviipaletta (rasvaa 5%)

Sipulit kuorittiin ja pilkottiin. Öljy kuumennettiin kattilassa ja kuullotettiin sipulit siinä. Lisättiin kiehuva vesi ja liemikuutiot. Kiehautettiin, ja lisättiin punaviinietikka ja mausteet. Sitten annettiin kiehua kymmenisen minuuttia sillä aikaa, kun uuni lämpeni.

Keitto jaettiin uuninkestäviin kulhoihin, asetettiin kuhunkin yksi sulatejuustoviipale keiton päälle, sen päälle ruispaahtis, jonka päälle vielä juustoviipale + valkosipulista yrttimaustetta. Keitot gratinoitiin 250 asteessa uunin ylätasolla noin kymmenen minuuttia.

Aivan mielettömän hyvää! Ja keitto pysyi kulhoissa kuumana uskomattoman kauan.

lauantai 18. lokakuuta 2008

Porkkanapannari luomuillen

Ruoka-Pirkka innoitti miut jälleen kokkaamaan. Lehdestä löytyi porkkanapannarin ohje. Ja mikä parhainta, suurimman osan tämän ruuan aineksista onnistuni löytämään luomuna. :)

1 paketti luomuporkkanasosetta (Mainitsen tässä merkin, joka on Pirkka, koska S-ryhmän kaupasta ei porkkanasosetta löytynyt edes luomuttomana.)
5 dl luomumaitoa
4 dl luomuvenhäjauhoja
1/2 tl suolaa
3 luomukananmunaa
2 rkl oliiviöljyä

Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään. Taikinan annetaan turvota 20 min. Sitten taikina kaadetaan leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle ja paistetaan 225 asteessa puolisen tuntia. Tarjosin raparperisoseen kanssa, Mikko tosin vuorasi omat palansa mummon banaani-karviaishillolla.

perjantai 17. lokakuuta 2008

Lohi-ruislasagne

Otin mallia Ruoka-Pirkasta ja tein eilen lohi-ruislasagnea.

Ainekset (neljälle)
vajaa paketti Realia (täysjyväruis)
1 paketti (300 g) lohisuikaleita

Kastike:
oliiviöljyä
1/2 dl luomuvehnäjauhoja
6 dl rasvatonta maitoa
200 g valkosipulituorejuustoa (2% rasvaa)
1/2 dl vihreää pestoa
mustapippuria
sitruunapippuria

Valmistin ensin kastikkeen: Kiehautin jauhot öljyssä. Lisäsin pataan maidon ja sekoitin+ kuumensin, kunnes kastike sakeni. Lisäsin tuorejuuston, peston ja pippurit. Sekoitin tasaiseksi.

Kaadoin pienehköön lasagnevuokaan noin 1/3 osan kastikkeesta. Laitoin päälle ruisleipäviipaleita ja sitten lohet. Kaadoin päälle kastiketta, laitoin vielä leipäkerroksen ja jälleen päällimmäiseksi kastiketta.

Kypsensin ruokaa uunissa 200 asteessa reilut 20 minuuttia, ja annoin vetäytyä ennen tarjoilua.

Hyvää oli, vaikka melko märäksi ruoka jäikin.

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Tonnopihvi


Suurin heikkouteni, tonnikala. Purkissa tai tuoreena tai vähän jo ei-tuoreena. Suurin tonnopihvi ever - ja rose!