Näytetään tekstit, joissa on tunniste simpukkaresepti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste simpukkaresepti. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Viikonloppuherkkuja - caesar-salaattia ja simpukkapannua sekä vähän muutakin


Viikonloppuna etkoiltiin meillä ennen bileitä. Ruokaakin tehtiin: simpukkapannua, caesar-salaattia, grillikylkeä ja uusia (ruotsalaisia) perunoita.

Caesar-kastike on melko isotöinen, mutta on se sitten kyllä hyvääkin. Käytin tällä kertaa Mitä tänään syötäisiin -lehden reseptiä, joka on hieman erilainen kuin esimerkiksi edellisen kerran viritys, joka taisi olla saatu jostain Maman kokkikurssilta. Liekö olen muistanut sen tänne laittaa, täytynee tarkistaa tilanne.

Olinkin sitten etuajassa, kyseinen resepti on esitetty vasta tänään, mutta lehti on ollut jaossa ainakin jo lauantaina, jolloin nappasin sen lähtiessäni ostoksille.

Simpukkapannujen ja caesar-kastikkeen suhteellisen suuritöisyyden vastapainoksi perunat kiehuivat kiltisti itsekseen ja grillikylki paistui uunissa, lisäsin vain muutaman kerran mausteöljyä lihan pinnalle.

Simpukkapannut
Simpukkapannuja oli kahta laatua, valkosipuli-juustosimpukkapannua ja valkosipuli-pestosimpukkapannua. Itse asiassa valkosipuli-juustopannuun olisi pitänyt laittaa öljyä tai voita vielä vähän reilummin juuston lisäksi, nyt jäi vähän totuttua kuivemmaksi ja kastiketta ei ollut leivällä raavittavaksi juurikaan.

Pestopannuun tuli simpukoiden lisäksi pestoa, valkosipulia, hieman öljyä ja voita. Tällä kertaa en tehnyt pestoa itse, vaan käytin kaupan valmista. Juustopannuun laitoin valkosipulia, punasipulia, nokareen voita (joka oli lopulta liian vähän).

Täytyy kyllä myöntää, että vaikka pannut olivat herkullisia, tulee onnistuneista etanapannuista vielä parempia. Simpukoissa on itsessään sen verran vahvempi maku, että saa olla tarkkana, mitä niiden kanssa pannuihin laittaa.




Caesar-salaatti
Resepti mukailee ohjelman reseptiä, mutta on oma sovellus monin paikoin

1/2 ruukku salaattisekoitusta
jäävuosisalaattia
tuorekurkkua
paistettuja pinjansiemeniä

Kastike:
1/2 tlk kevytkermaa
1/2 dl parmesaania lastuina
3 anjovisfileetä
1 kananmuna keitettynä
1 yksikyntinen valkosipuli
1 rkl dijon-sinappia
1 tl punaviinietikkaa
mustapippuria

Koristeluun
1/2 dl parmesaania raastettuna
2 kananmunaa keitettynä
krutonkeja

Huuhdo ja valuta salaatinlehdet.

Mittaa kastikkeen ainekset monitoimikoneen kulhoon ja soseuta.

Paista pinjansiemenet pannulla oliivi- ta rypsiöljyssä

Revi salaatinlehdet. Kokoa salaatti kastikkeen ja juustoraasteen kanssa kerroksittain. Lisää lohkotut munat ja krutongit.



sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Viikonvaihteen kokkailut ja kokeilut, pääosassa simpukat ja katkaravut, peesissä linnanpaisti

Vietimme rauhallista kotiviikonloppua Joensuussa Maman lihapatojen äärellä. Tässä viikonlopun satoa suoraan Maman keittiöstä.


Simpukkapannu timjamilla ja persiljalla
Kolmeen simpukkapannuun tarvitaan purkillinen simpukoita, noin kaksi per pannun kolo. Näihin pannuihin käytettiin vähän voita ja öljyä, runsaasti tuoretta timjamia ja persiljaa sekä valkosipulia. Muutamaan koloon sujautettiin myös sinihomejuustoa. Simpukkapannu valmistuu nopeasti kuumassa uunissa. Nautitaan vaalean leivän kera. Nam!


Caesar naturel ja katkaravut
Caesar oli kaupan valmispussista, vähän tuunattuna siitä tuli näyttävää ja oikein hyvää. Valmiskastike oli yllättävän maukasta.


Caesar-salaatti katkaravuilla


Värikkäämpi salaattiannos
Sitruuna ja persilja maistuvat caesar-salaatin kanssa.


Linnanpaisti ja uunijuurekset
Linnanpaistin kuuluu olla niin kypsää, että se suorastaan sulaa suussa. Linnanpaistin valmistuksessa olennaista on, että naudanliha kypsyy aikansa padassa anjovisfileiden kanssa. Näin lihaan tulee erityisen herkullinen maku sekä mureutta.

lauantai 7. helmikuuta 2009

Simpukka-serranovartaat


Glorian ruoka & viini innoitti simpukka-serranovartaiden tekoon:

Simpukka-serranovartaat
kahdelle alkupalaksi

noin 10 simpukkaa
noin 5 viipaletta serranokinkkua
sitruunamehua
oliiviöljyä
tuoretta timjamia
mustapippuria

Laita simpukat kulhoon. Lisää sitruunamehu, öljy ja timjami. Sekoita. Mausta mustapippurilla. Halkaise kinkkuviipaleet pitkittäin, ja kääri viipaleet simpukoiden ympärille. Hyvin pieniä simpukoita mahtuu kaksikin yhden viipaleen sisään. Kiinnitä coctailtikuilla. Paista vartaita öljyssä 3-4 minuuttia molemmin puolin. Nams!