sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Inkiväärinen tonnikalamunakas



Kun on sisko tai anoppi yökylässä, tehdään hieman parempi aamupala. Täytyy kyllä tunnustaa, että tämä munakas on niin herkkua, että joskus tätä tulee tehtyä ihan kahdestaankin mieheni kanssa, tosin vain ja ainoastaan viikonloppuisin.

Inkiväärinen tonnikalamunakas
(3-4 hengelle)

kaksi purkkia inkivääritonnikalaa

kuusi munaa (Kuorttisen luomumunat, nam!)

(tuoretta inkivääriä raastettuna/inkiväärijauhetta)

juustoa (Emmental, Edam ja/tai joku maukas juustotarjottimelta jäänyt erikoisjuusto, kuten esimerkiksi Allerum Präst)

yrttitarhanmaustesekoitusta (suolaton)

valkosipulirouhetta myllystä

mustapippurirouhetta myllystä

sitruunapippuria (suolaton)

sitruunamehua

chiliä tai chilimaustetta

(pari pikkulusikallista creme fraichea, makuna esimerkiksi valkosipuli ja yrtit)

Näin se toimii:
Laita neljä munaa pannulle, lisää tonnikalat ja loput kaksi munaa päälle.

Laita munakkaaseen kuivamausteet sekä chiliä ja inkivääriä oman maun mukaan. Purista päälle sitruunamehua. Lisää juustoraaste tai pienet juustopalat sekaan.

Melko loppuvaiheessa päälle voi vielä laittaa pari nokaretta maustettua creme fraichea niin halutessaan.

Missään vaiheessa ei tarvitse sekoittaa, latoo vaan ainekset pannulle ja antaa munakkaan porista pienellä lämmöllä kannen alla sellaisen reilun parikymmentä minuuttia.

Munakkaan kylkeen sopii joku raikas ja/tai hapan lisuke. Esimerkiksi inkivääripikkelöidyt porkkanat ovat oiva kaveri tälle munakkaalle.


Ei kommentteja: