sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Juustoviettelys ja borssikeitto Sotshin Formuloiden kunniaksi

Tein perjantai-iltana ruuan noutotilausta netissä. Kysyin Mikolta, mitä tilataan. Hän mainitsi, että sunnuntaina on Formulat Sotshissa, että jos jotain Venäjä-teemaan sopivaa. Mikolle tuli mieleen borssikeitto, minulle juustoviettelys. Niitäpä sitten tänään sunnuntaina Formuloiden höysteeksi.

Juustoviettelys tai juustoparatiisi, näin me tätä kauan sitten Venäjältä mukaani tarttunutta herkkua kutsumme. Todella helppo, mutta jonkin verran pilkkomista. Lopputulos on maukas ja sopii moneen tilanteeseen.

Olen kirjoittanut juustoviettelyksen reseptin monta kertaa aikaisemminkin, aina hieman varioiden joitain aineksia. Tässä reseptissä on kokeilussa purjo, joka sopiikin aivan erinomaisesti juustoviettelykseen. Ja yrttinä tilli, jota paljon Venäjälläkin käytetään.


Purjoinen juustoviettelys

Salaattiosuus:
vihreä, kirpeä omena tai pari
pari irtosuolakurkkua
juustoa (Edam, Emmental tai mikä vain muu)
puolikas tuorekurkku
paistettua ruisleipää
puolikas purjo
suolatonta sitruunapippuria
leivän paistamiseen valkosipuliöljyä ja valkosipulimurskaa

Kastike:
kermaviili (kevyt)
Öljypuun majoneesia
majoneesia (kevyt)
tuoretta valkosipulia pilkottuna ja/tai valkosipulimurskaa
sitruunamehua
suolatonta sitruunapippuria reilusti
liraus Texas Pete -maustekastiketta

Salaatin päälle:
tuoretta tilliä
mustapippuria myllystä




Ohje:
Pilko salaatin ainekset. Sekoita kastike erillisessä kulhossa. Paista leipäpalat öljyssä valkosipulimurskan kera ja jäähdytä leipäpalat paistamisen jälkeen.

Laita muut salaattiainekset kulhoon, mutta jätä ruisleipäpalat vielä tässä vaiheessa pois. Sekoita kastike salaattiin. Salaatin kastikkeineen voi laittaa jääkaappiin maustumaan.

Lisää salaattiin paistetut leipäkuutiot vasta juuri ennen tarjoilua. Lopuksi päälle mustapippuria myllystä ja tuoreet tillit. Nam!



Lähes liian helppo borssikeitto

Ainekset:
valmis borssikeittopakaste
kiehuvaa vettä
etikkaa
sitruunamehua
suolakurkkua paloina
tujaus ketsuppia
chimichurri-maustetta
mustapippuria myllystä
naudansuikaleita
öljyä naudansuikaleiden paistamiseen
keiton päälle smetanaa, tilliä ja mustapippuria myllystä

Normaalisti borssikeiton tekemiseen menee hetki, jos toinenkin. Tällä kertaa päätimme oikaista ja testata kaupasta saatavaa valmiskeittopakastetta. Kyllä tuli hyvä keitto ja helpolla.

Ohje:
Paista naudansuikaleet öljyssä ja lisää ne kattilaan keittoainesten sekaan. Pilko joukkoon suolakurkut, lisää kiehuva vesi ja mausteet yms. ja anna kiehua hiljalleen. 

Kuuman keiton päälle lisätään smetanaa, tilliä ja mustapippuria myllystä. Keitto maistuu erinomaisesti kylmän piimän kanssa!

Oli kyllä hyvät sapuskat, pakko oli vähän santsata, ja kivastihan tuossa Formuloissakin  kävi, kun Bottas voitti.

Ei kommentteja: