torstai 6. joulukuuta 2018

Lasimestarin sillikaviaarileivät



Itsenäisyyspäivän kunniaksi söimme suomalaispainotteista ruokaa. Alkupalaksi valmistimme ihania sillikaviaarileipiä, pääruuaksi oli hirveä metsäsienisalaatilla.

Sillikaviaaria jäi vielä tällekin päivälle. Eilen käytimme leipänä hapankorppua, mutta ohuen ohut ruisleipä paahdettuna toimisi myös mainiosti. Ehkäpä tänään sitä sillikaviaarin kaveriksi.

Lasimestarin sillikaviaarileivät

Ainekset:

hapankorppua tai muuta tummaa, rapeaa leipää
purkki lasimestarinsilliä porkkanoineen (Pirkka, 300 grammaa, josta silliä 150 grammaa)
punasipuli
omena
smetanaa (20%)
tuoretta tilliä runsaasti
kolme Kuorttisen luomukananmunaa
suolatonta sitruunapippuria
inkiväärijauhetta

Ohjeet:

Keitä munat ja anna niiden jäähtyä. Kuori ne ja silppua.

Silppua myös sipuli, paloittele omena, pilko sillipalat hieman pienemmiksi. Ota sillipurkista myös porkkanat mukaan kaviaariin.

Laita kaikki sekaisin kulhoon, sekoita joukkoon smetana sekä mausteet.

Anna maustua jääkaapissa tunti pari ennen asettelemista leiville. Laita vielä koko komeuden päälle tilliä. Voin luvata, että on hyvää.

P.S. Tekisin lasimestarinsillin mielelläni itse, mutta idea eilisestä koti-illasta tuli ennalta suunnittelematta, ja sillin teko olisi pitänyt aloittaa jo pari päivää sitten, että se olisi ehtinyt maustua kunnolla.

Minulle äidin tekemä – tai äidin reseptillä tehty – lasimestarinsilli on aina ollut joulupöydän kunkku. Äidin reseptiä ei passaa pahemmin tuunailla, mutta ihan vain vinkkaan, että perinteiseenkin lasimestariin voi laittaa vähän tuoretta inkivääriä liemeen ;)






Ei kommentteja: