torstai 27. helmikuuta 2014

Pohjois-Afrikan värittämä viikonloppu: ojja ja tagine

Lauantai-aamuna ei ollut kiire minnekään, ja sen kunniaksi halusimme tehdä astetta paremman aamiaisen. Ojja on yksi tunisialaisen keittiön suosikeistani. Ojja käy mainiosti pääruuaksikin, mutta sitä syödään myös paljon juuri aamiaisella. Israelissa olemme syöneet aamiaisella myös ojjamaista tomaatti-munapannua, jota kutsutaan shakshukaksi.

Tällä kertaa teimme ojjan tonnikalalla tuhdinnettuna. Tunisiassa ojjaan lisätään usein esimerkiksi mergez-makkaraa tai mereneläviä, mutta herkullista se on ilmankin.

Pohjoisafrikkalaisen harissan sijasta käytimme georgialaisen keittiön chili-maustetahnaa, adzjikaa.

Ojja with Tuna

Tomaattimurskaa (chilillä tai valkosipulilla maustettu toimii tässä mainiosti)
Kananmunia (1-2 per syöjä)
Tuoretta valkosipulia (reilusti tahi maun mukaan)
Punaista pestoa (ei missään nimessä välttämätön ojjan valmistuksessa)
Öljyä
Adzjikaa tai harissaa
Chili-maustekastiketta (sitruunalla maustettua)
Kurkumaa
Juustokuminaa
Tonnikalaa (pikantissa tomaatti-vihanneskastikkeessa)
Tuoreita tomaatteja tarjoiluun

Syvässä kasarissa tai pannussa kuullotetaan valkosipulit ja lisätään joukkoon tomaattimurska, pesto, adzjika, chilisoossi ja mausteet. Annetaan kiehua parikymmentä minuuttia.

Sitten lisätään tonnikala ja sekoitetaan. Munille kaivellaan sopivat koloset ja hulautetaan munat koloihinsa. Annetaan kiehua niin kauan, kunnes munat ovat oman maun mukaisen raakoja tai kypsiä. Perinteisesti munien keltuaiset jätetään melko raaoiksi, näin myös meillä.

Ojja laitetaan tarjolle pieniin kuppeihin tai pannuihin. Pienillä pannuilla voi myös valmistaa ojjan alusta asti, kullekin omansa, niin voi laittaa vaikka jokaiselle pannulle eri lisukkeet.

Ojjaa ei perinteisesti tarjota tuoreiden tomaattien kanssa, mutta tomaattien raikkaus sopii mainiosti ojjan mausteisuuteen. Suosittelen.

Ojja syödään rapealla leivällä kaapien, sen syömiseen ei välttämättä - ja perinteisesti - tarvita edes ruokailuvälineitä.

Ojja on helppo ja herkullinen ruoka, joka muokkautuu moneen makuun sopivaksi pienillä kikoilla.

Tässä ojjan ohje paprikafaneille: Tunisian Ojja (kyseinen blogi  näyttää poistuneen, täytyy etsiä uusi)

Ojja ja shakshuka, muna vai kana: https://www.slowburningpassion.com/tunisian-ojja-merguez-sausage-eggs/. Lisää aiheesta: https://worldcuisinehr.com/en/ojja/ 


Sunnuntaina sitten kokkasimme lihataginea marokkolaisittain, tosin ilman tagine-pataa.

Lihatagine

sipuli
valkosipulia
porkkanaa
inkivääritahnaa/inkivääriä
juustokuminaa
kanelia
mustapippuria
chililastuja
tomaattimurskaa
kikherneitä
rusinoita
vettä
joku laittaisi varmaan suolaakin, mutta ei meillä, makuja piisaa tässä muutenkin


Ruskistetaan sipulit ja lihat kasarissa. Lisätään pilkotut porkkanat ja mausteet. Kuullotetaan hetki.
Sitten lisätään tomaattimurska, kikherneet, rusinat ja vesi. Annetaan taginen hautua kannen alla noin 10 minuuttia, kunnes kasvikset ovat sopivia.

Sekoitetaan joukkoon ohra ja annetaan kiehua niin kauan, että ohra on kypsää, ja ylimääräinen neste on haihtunut pois. 

Tagineen sopii myös korianteri, mutta en viitsinyt tuoretta ostaa, kun sitä kuluu meillä niin vähän.

Tässäpä herkullinen ja mukavasti eksoottinen ruoka. Loihtii myös upeat tuoksut keittiöön!

Idean ja hieman vinkkiä ruokaan sain Pirkan jauhelihataginesta: http://www.pirkka.fi/ruoka/reseptit/130003-jauhelihatagine


Paskiaislulla ei nyt suoranaisesti kuulu pohjoisafrikkalaiseen keittiöön, mutta hyvltä sekin maistui! ;)

Ei kommentteja: