sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Borssikeitto - sen täydellisen metsästys!


Sunnuntai-illan lämmikkeeksi keittelimme jälleen borssia. Haasteellinen tehtävä, koska rima on tämän ruokalajin suhteen aina todella korkealla. Borssikeitto on yksi minun ja Mikon ehdottomista suosikeista, ja ruokalistalla ollessa borssia, harvoin jätetään maistamatta. Parhaimmat borssikeitot on syöty Venäjällä, yksi ehdottomasti maukkaimmista on eteeni kannettu kerta toisensa jälkeen kulhon päälle leivotun taikinakuvun alla edesmenneessä ravintola Sojuzissa Viipurissa. Suostuivat jopa tekemään kasvisversion borssista aina pyynnöstäni.

Lähdin hakemaan venäläistä otetta keittoon tällä kertaa venäläisen valmiskeittopohjan kautta. Valmiskeittopohjan ohjeessa ruokaan käskettiin lisäämään pohjan lisäksi vain kaksi litraa lihalientä + kaalia ja perunaa. Päädyin keittämään keiton kasvisliemeen ja lisäämään kaalin ja perunan lisäksi punajuurta, valkosipulilla maustettua hapankaalia, kotikaljaa, valkosipulia, sitruunamehua, piri piri -maustetta ja mustapippuria.

Lopputulos oli reilu kolme litraa vähintäänkin hyvää, ja näin ollen kohtuullisesti onnistunutta borssia. Täysin onnistunut olisi ollut niiiin herkullista, ettei sanat riitä kuvaamaan. Tässä ei ihan onnistuttu valitettavasti tälläkään kertaa. Toivon, että joku päivä saadaan onnistumaan sellainen borssielämys kuin se parhaimmillaan on. Yritystä ei puutu, olen lukenut netistä ja kirjoista tuhat ja yksi ohjetta, kysynyt ohjeita venäläisiltä kavereiltani, keittänyt sopan jos toisenkin. Kuitenkin se täydellinen puuttuu, joku aikoinaan opittu "oikea" borsmaku antaa odottaa itseään. Ohjeita otetaan vastaan! Lupaan kokeilla kaikki potentiaaliset ja kertoa, jos tärppää. :)



Ja joo, joku tekee sen vähän suuremmalla vaivalla, pitänee kokeilla: http://borssikeitto.wippiespace.com/index.html

Ei kommentteja: