lauantai 8. tammikuuta 2011

Unelmapihviannos


Päätimme eräänä iltana tehdä unelmapihviannokset. Eli pihvin kaveriksi sai valita mitä vaan tahtoi. Mikko otti ranskalaiset ja salaatin, minä ristikkoperunat ja salaatin. Salaattikastikkeena Öljypuun vahva valkosipuli. Pihvin kanssa tuli olla maustevoita ja tuoretta pannussa nopeasti pyöräytettyä viikunaa. Pihvi maustettiin yrttimausteella ja ihan pienellä ripsauksella aromaattia. Ja pihvin kypsyys ilman muuta medium-. Näistä aineksista syntyi meidän unelmapihviannoksemme!

P.S. Kuvat eivät kyllä tee oikeutta unelmapihviannoksillemme, pahoittelen. :D


Toisella kertaa sitten unelmapihviannokseen lisättiin juustoparatiisisalaatti sekä tomaattia ja paahdettuja pinjansiemeniä. Vaikea sanoa, kummalla kertaa oli unelmaisempaa. :) Huomioi suuri ketsupin määrä, kyseessä on Pikku-Myyn ketsuppi, joka on hurrrrrjan hyvää.

 

torstai 6. tammikuuta 2011

Katkarapucocktail lähikaupan aineksista

Yksi katkarapucocktail herneillä, loput halusivat ilman. Huomaa taustalla kätevä sitruunanpuristin.

Tämäkin talvinen kokkailuilta vietettiin yhdessä sisson ja Marciksen kanssa. Kokonaista illallista ei tehty, vain pieniä "hyviksiä" (siskoni sanoin). Ensin nautimme katkarapucocktailin lähikaupan aineksista ja sitten lämpimänä herkkusienijuliennen, jonka resepti löytyy myös blogistani: http://tanjan-mausteet.blogspot.com/2011/01/herkkusienijulien-julienne-nimensa.html.

Katkarapucocktail lähikaupan aineksista
neljälle alkupalaksi

isoja katkarapuja pussillinen (pakaste)
½ tuorekurkku
jäävuorisalaattia
ananasta purkillinen (ei mieluiten ihan halvinta, lähempänä aitoa makua on esim. Del Monte)
herneitä pussillinen (pakaste)
sitruunaa
hampurilaismajoneesia (ultra kevyt american)
kermaviiliä
yrttimaustetta
sitruunapippuria

Sekoitetaan kermaviili, hampurilaismajoneesi, sitruunanmehu, sitruunapippuri ja yrttimauste astiassa. Sitten sekoitetaan joukkoon sulatetut katkaravut ja annetaan satsin maustua hetki jääkaapissa. Sillä aikaa ladotaan annosmaljoihin jäävuorisalaattia.

Maustumisen jälkeen laitetaan annosmaljoihin jäävuorisalaatin päälle katkarapua soosseineen, sitten kurkkua ja ananasta, vähän vielä jäävuorisalaattia ja sitten koko homma katkaravuista lähtien uudelleen kerroksittain. Lopuksi koko komeuden päälle kaavitaan loppu soossista ja laitetaan vielä ripaus sitruunapippuria ja yrttimaustetta sekä herneet. Tuoreen ananaksen (tai mangon ja avokadon) kanssa tehty versio on hieman ruhtinaallisempi, mutta tämäkin kyllä maistuu erinomaisesti.

Herkkusienijulien (julienne), nimensä mukaisesti herkku

Kuvassa Maman kokkailema tattijulien viime viikolta. Tämä kuva saa olla keulilla minun julien-resptissäni, koska siinä on julien-pannuna yleisimmin käytössä oleva kahvallinen pannu, jollaiset hankin joululahjaksi Mamalle. Meiltä itseltämme sellaiset vielä puuttuvat, joten teimme julien-annokset toisenlaisiin pannuihin, kuten alemmasta kuvasta näkyy.
Tämä tarina on eiliseltä illalta, kun kokkailimme Mikon kanssa siskolleni ja Marcikselle iltapalaa:

Herkkusienijulien
(
жульен, жюльен)
4-5 syöjälle lämpimänä alkupalana
(reseptissä käytetty jälleen enimmäkseen noinmittoja...)

2 rasiaa herkkusieniä
1 tlk smetanaa
1 sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
2 rkl vehnäjauhoja
mustapippuria
sitruunapippuria (suolaton)
1 dl Edam-raastetta pinnalle
1 dl sitruunan mehua
hunajaa
öljyä ja (tai) voita
vettä
½ valkosipuli-yrttiliemikuutio

Eilinen herkkusienijulien ja kaikista sotkuisin asettelu, arvelisin. ;)
Kuorimme ja paloittelimme sipulin ja valkosipulin ja kuullotimme niitä hetken öljyssä, jossa oli seassa hieman voita. Sitten lisäsimme pannulle huuhdotut pilkotut herkkusienet. 

Herkkusieniä ennen veitsikäsittelyä
Vähän myöhemmin lisäsimme hieman vettä ja puolikkaan liemikuution. Seuraavaksi sekaan menivät sitruunanmehu, smetana ja vähän hunajaa sekä mustapippuria myllystä ja suolatonta sitruunapippuria. (toim. huom. Itse asiassa meillä käytetään suolatonta sitruunapippuria, vaikken sitä aina muista mainita.)

Muhennos sai hautua pienellä lämmöllä puolisen tuntia, jonka jälkeen se jaettiin neljään annospannuun, ja ylikin jäi vielä. Raaste laitettiin pannujen päälle ja koko lasti kuumaan uuniin 200 asteeseen noin vartiksi. Tarjoilimme herkun sitruunan ja tuoreen patongin kera. Ruoka sai kiitokset ja kumarrukset koko seurueelta! Illan aikana myös yli jäänyt muhennosannos katosi parempiin suihin ihan kylmiltään hapankorpun päällä. Ja jälleen, todella hyvää kuulemma oli. :)

P.S. Suomenkielisiltä sivuilta ei kovin montaa julien-reseptiä (käytetään myös muotoa julienne, joka kuitenkin viittaa turhan vahvasti keittiöranskaan ja vihannesten pilkkomiseen tikuiksi). Venäjänkielisiltä sivuilta sen sijaan löytyy ihan pilvin pimein mitä erilaisimpia julien-reseptejä. Vaikkapa näillä pääsee alkuun:
http://kulinarniy.front.ru/sgulien1.htm

http://www.povarenok.ru/recipes/tag/1058/

maanantai 3. tammikuuta 2011

Valkosipulinen katkarapupannu maistuu sitruunan ja patongin kera

Ennen uunia
Katkarapupannu
alkupalana kolmelle/neljälle

1 yksikyntinen valkosipuli
1 sipuli
valkosipulivoita
rypsiöljyä
isoja katkarapuja pussillinen (pakaste)
aurinkokuivattua kirsikkatomaattia yrttiöljyssä
parmesaania (meillä oli valmis raaste, kun lähikaupassa ei ollut muuta tarjolla)
mustapippuri
pippurinen yrttimauste
2 sitruunaa

Pyöräytin pilkotun sipulin ja valkosipulin pannulla öljyssä ja valkosipulivoissa, lisäsin sekaan aurinkokuivattua tomaattia, parmesan-raastetta, sitruunanmehua, mustapippuria myllystä ja pippurista yrttimaustetta. Viimeisenä lisäsin katkaravut, sekoitin kaiken nopeasti ja rupesin lataamaan katkarapuja liemineen etanapannuihin. Viimeiseksi lisäsin vielä valkosipulivoin kokkareita pannujen kolojen päälle.

Pannut saivat olla uunissa 225 asteessa noin kymmenen minuuttia, kunnes olivat kiehuvan kuumia, mutta eivät kauan kiehuneita, ettei katkaravuista tule sitkeitä. Sitruunaa puristettiin vielä reilusti valmiiden pannujen päälle. Katkarapupannut tarjoilin patongin kera ja oikein hyvää oli!

Uunin jälkeen