sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Peruna-kinkkusalaatti


Myös tähän salaattiin otin vinkkiä HyväTerveyden KevytKokki -lehdestä (kevät 2008). Resepti poikkeaa kuitenkin huomattavasti alkuperäisestä reseptistä, koska Mikko ei tykkää parsakaalista ja unohdin ostaa retiisit (ei Mikko kyllä niistäkään tykkää). Käytin sitten papuja, vihreää salaattia, kirsikkatomaatteja, tuorekurkkua ja suolakurkkua noiden vähemmän tykättyjen ainesosien tilalla.

Tämä on siis se eilinen lounassalaatti Mikon maun mukkaan.

Peruna-kinkkusalaatti
Riittää kahdelle lounaaksi.

Ainekset:
puoli pussillista pakastepapuja
10 pientä keitettyä uutta perunaa
100 grammaa keittokinkkua
1 dl hienonnettua tuoretta ruohosipulia
mustapippuria reilusti myllystä
valkosipulista yrttimaustetta (suolatonta)

Lautaselle "koristeeksi" salaatinlehtiä, kirsikkatomaatteja, tuorekurkkua.

Keitin pavut jäisinä suolattomassa vedessä, ja siivilöin sitten viileäksi kylmän veden alla. Pilkoin keitetyt perunat ja keittokinkun. Yhdistin kaikki aineet kulhossa ja suihkautin sekaan vähän oliiviöljyä. Asettelin isolle lautaselle paljon jäävuorisalaattia, yhden lollo rosson lehden, halkaistuja kirsikkatomaatteja ja tuorekurkkua.

Salaatin kanssa sopi hyvin kevyt jugurttikastike.

Ei kommentteja: