Banskukaakku, lapsuuteni makumuistoja

Meillä ei kotona juurikaan leivottu makeita, mutta erään lapsuudenystäväni kotona muistan saaneeni maailman parhaat tuoreet, painavat munkit sekä ihanan kosteata banaanikaakkua.

En enää muista, kutsuiko ystäväni vai joku hänen perheenjäsenensä sitä kaakuksi – vai ihanko itse olen keksinyt sitä niin nimittää, mutta kaakkuna sen muistan. Jopa banskukaakkuna.

Tämä lapsuuden ihanuus tuli mieleeni, kun luin bloggaajakollegani Suvin postauksen siitä, kun hän äitinsä kanssa innostui tekemään banaanikakkua. Resepti ei näyttänyt monimutkaiselta, joten ajattelin, että kaltaiseni laiska leipurikin saattaisi sellaisen jaksaa vääntää.

En kuitenkaan halunnut tyytyä yhtään sen vähempään kuin tavoittelemaan lapsuuteni makumuistoa. Tarvitsin siis reseptin suoraan alkulähteiltä, ja lapsuudenystäväni sen minulle ystävällisesti pyynnöstäni toimitti.

Banskukaakku

Ainekset:

150 grammaa margariinia
3 desiä sokeria
2 munaa
4 banaania
3,5 desiä vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl neilikkaa
2 tl vaniljasokeria

Ohjeet:

Vatkasin ensin sauvasekoittimella sokerin ja huoneenlämpöisen margariinin keskenään.

Lisäsin mukaan munat.

Pilkoin sekaan banaanit yksi kerrallaan ja hurauttelin seoksen tasaiseksi.

Sekoitin kuivat aineet keskenään ja lisäsin ne astiaan, jossa oli vatkattu seos. Itse asiassa sekä kanelia että neilikkaa lipsahti vähän enemmän kuin reseptissä mainittu…

Kaadoin koko hoidon voideltuun, korppujauhotettuun vuokaan ja laitoin uuniin 175 asteeseen noin 45 minuutiksi.

Taikina oli hyvä, tuoksu uunista erittäin hyvä, lopputulos erinomainen. Olen aivan ihmeissäni, että osasin tehdä noin ihanaa, kosteata banskukaakkua! Kiitos mahtavalle reseptille!

Kuriositeettina mainittakoon, että vaikka suurin osa aineksista on samoja kuin Suvin kaakussa, niin mittasuhteet ovat erilaiset. Olen varma, että neilikalla on tärkeä rooli lapsuuteni makumuistossa, mutta niin lienee runsaalla määrällä banaania ja sokeriakin ;)

Lasimestarin sillikaviaarileivät

​Itsenäisyyspäivän kunniaksi söimme suomalaispainotteista ruokaa. Alkupalaksi valmistimme ihania sillikaviaarileipiä, pääruuaksi oli hirveä metsäsienisalaatilla.

Sillikaviaaria jäi vielä tällekin päivälle. Eilen käytimme leipänä hapankorppua, mutta ohuen ohut ruisleipä paahdettuna toimisi myös mainiosti. Ehkäpä tänään sitä sillikaviaarin kaveriksi.

Lasimestarin sillikaviaarileivät

Ainekset:

hapankorppua tai muuta tummaa, rapeaa leipää
purkki lasimestarinsilliä porkkanoineen (Pirkka, 300 grammaa, josta silliä 150 grammaa)
punasipuli
omena
smetanaa (20%)
tuoretta tilliä runsaasti
kolme Kuorttisen luomukananmunaa
suolatonta sitruunapippuria
inkiväärijauhetta

Ohjeet:

Keitä munat ja anna niiden jäähtyä. Kuori ne ja silppua.

Silppua myös sipuli, paloittele omena, pilko sillipalat hieman pienemmiksi. Ota sillipurkista myös porkkanat mukaan kaviaariin.

Laita kaikki sekaisin kulhoon, sekoita joukkoon smetana sekä mausteet.

Anna maustua jääkaapissa tunti pari ennen asettelemista leiville. Laita vielä koko komeuden päälle tilliä. Voin luvata, että on hyvää.

P.S. Tekisin lasimestarinsillin mielelläni itse, mutta idea eilisestä koti-illasta tuli ennalta suunnittelematta, ja sillin teko olisi pitänyt aloittaa jo pari päivää sitten, että se olisi ehtinyt maustua kunnolla.

Minulle äidin tekemä – tai äidin reseptillä tehty – lasimestarinsilli on aina ollut joulupöydän kunkku. Äidin reseptiä ei passaa pahemmin tuunailla, mutta ihan vain vinkkaan, että perinteiseenkin lasimestariin voi laittaa vähän tuoretta inkivääriä liemeen ;)

Sen täydellisen metsästys: inkiväärinen juustoviettelys

​
Juustoviettelys on ollut kotikeittiömme suosikkeja iät ja ajat. Sen juuret juontavat Pietariin, jo toimintansa lopettaneeseen Cafe Hameleoniin, jossa on aikoinaan istuttu ilta jos toinenkin juustoviettelystä ja skumppaa nauttien.

Olen tehnyt juustoviettelystä vuosien saatossa monella eri tavalla, tässä reseptissä tärkeää roolia näyttelevät inkivääri ja chiliöljy. Ja juustoviettelyksessä kuuluu maistua myös valkosipuli kunnolla.

Inkiväärinen juustoviettelys

Salaatti:
vihreä omena
pari pientä, napakkaa suolakurkkua
juustoa (Edam, Emmental tai joku muu – oman maun mukaan)
puolikas tuorekurkku
paistettua ruisleipää (ohuen ohut toimii hyvin)
Paistamiseen chiliöljyä (Tesco Finest Fiery Chilli & Garlic Dipping Oil)

Kastike:
kermaviili (kevyt)
Öljypuun majoneesia
tuoretta inkivääriä pilkottuna
tuoretta valkosipulia pilkottuna
sitruunamehua
suolatonta sitruunapippuria reilusti
chiliä myllystä
chiliöljyä

Salaatin päälle:
tuoretta timjamia ja/tai basilikaa
mustapippuria myllystä

Pilko salaatin ainekset. Sekoita kastike erillisessä kulhossa. Paista leipäpalat chiliöljyssä ja jäähdytä ne paistamisen jälkeen.

Laita muut salaattiainekset kulhoon, mutta jätä ruisleipäpalat ja tuorekurkku erikseen. Sekoita kastike salaattiin. Salaatin kastikkeineen voi laittaa jääkaappiin maustumaan.

Lisää salaattiin tuorekurkku ja paistetut, pikantisti chiliset leipäkuutiot vasta juuri ennen tarjoilua. Lopuksi päälle mustapippuria myllystä ja tuoreet yrtit. Avot!

Jos haluamme juustoviettelyksestä ruokaisampaa, lisäämme viettelykseen keitettyä täysjyväpastaa sekä paahdettuja cashew-pähkinöitä.

Pähkinät lisätään salaattiin ruisleivään ja tuorekurkun kanssa vasta tarjoiluvaiheessa, makaronit menevät mukaan muiden ainesten kanssa ennen jääkaappikeikkaa.

Приятного аппетита!

Lopuksi avaan vielä sen verran tuota otsikkoa, että minulla on meneillään ”sen täydellisen metsästys” muutamien ruokien suhteen, joita ovat muun muassa borssikeitto, spagetti bolognese ja juustoviettelys.

Nämä ”täydellisyyden tavoittelijat” ovat suosikkiruokiamme, joita kokatessamme pyrimme monenlaisin tuunauksin aina hieman erilaiseen, maukkaimpaan mahdolliseen lopputulokseen.

Borssikeiton ja bolognesen osalta metsästämme sitä täydellistä myös eri ravintoloista aina tilaisuuden tullen. Myös köyhät ritarit kuuluvat ravintolametsästettäviimme.

Alkunsa "sen täydellisen metsästys" sai lapsuuden makumuistosta ns. täydellisestä borssista – ja sen täydellisen metsästys jatkukoon!

Aamun kuiskaus Tertin kartanossa

Edellisessä postauksessani lupasin, että kirjoitan Tertin kartanon aamiaisesta, koska se vaan on niin erityisen hyvä. Heidän uuniohrapuuronsa jo yksistään voisi olla huonommankin aamun pelastus.

Vietimme kivan kesäpäivän Tertin kartanossa Mikkelin kupeessä viime kesänä bloggaajakollegojen kanssa. Tertti on viehättävä paikka! Miljöö hurmaa, samoin ruoka, puoti, säilöntäkellari, ympäristö ja majoitusaitat. Ja aamiainen yrttitarhan keskellä on hieno kruunu ihanalle yöpymiselle.

Heräsimme aurinkoiseen ja kuumaan kesäaamuun Tertissä. Aamiaisen nautimme yrttitarhassa. Ja mitä herkkuja siellä nautimmekaan! Lähiruokaa, luomuruokaa, oman tilan erikoisuuksia, naapurin herkkuja, omin pikkukätösin väsättyjä nautintoja... Katso ja tutkistele:

Tertin ruisleipää, jossa yli 115-vuotias juuri, Iivari-isännän näkkileipää ja kartanon vaaleaa leipää

Kartanon kahvi ja Aamuvirkku-tee

Paikallisia lihaleikkeleitä, lähituottajien juustoja, luomujukurttia ja kukkaismysliä, makoisia hedelmiä, oman mehiläistarhan hunajaa, kotoista marjamehua (mansikkamehua!)

Kasvimaan terveiset, Iivarin savustettuja muikkuja ja savulohta

Pientä imelää

Täällä aamiasta nauttiessa sielu lepää.

Ja sitten oli vielä se ihan paras osuus, kermaista ohrauunipuuroa oman harjupellon ohrasta ja naapuritilan hyväntuulisten kanojen munakasta, mutta miten sitten taas kävikään näin, että kuva on kaikista huonoin. Harmittaa lässäyttää loppu tällä kuvalla, mutta kun vaan on pakko :D

Nam nam!

Tuulirannan hirviraqout

Vierailijakynäilijä Tarja, kynäilyn aiheena hirviraguu, olkaa hyvät:

Hirviraqoutin tai karjalalaisittain hirviraguun resepti on muokattu versio Tomi Björkin reseptistä (https://www.is.fi/ruokala/resepti/art-2000001005249.html). Tatjuska pyysi ”tarinaa” ruoan kylkeen, joten laitetaan ohjeen oheen jotain ajatuksia, miten tällaiseen läjään on päädytty.

Mistä hirviraguu on meille päätynyt? Hirvenliha on positiivinen sivutuote mieheni metsästysharrastuksesta, jos sitä voi siksi nimittää. Olemme ajoittain asiasta eri mieltä, mutta joka tapauksessa kaksi pakastinta täyttyvät syksyn metsästyksen saaliista. Välillä on vaikea keksiä, mitä muuta hirvestä tekisi kuin iänikuista paistia. Jokin vuosi sitten olen netistä tämän ohjeen löytänyt. Ohjetta sovelletaan joka kerta eri tavoin ja tämänkertainen raguu sisältää:

Hirven paistilihaa
Hirven jauhelihaa
Sipulia (ei liian pienenä silppuna, jos joku ei tykkää, sen saa noukittua pois)
Pekonia muutamia siivuja tai paketin tähde
Desi punaviiniä
Tomaattimurskapaketti
Oliiviöljyä
Cayennepippuria, suolaa, mustapippuria, tuoretta rosmariinia, timjamia, basilikaa

Joskus olen lisännyt mukaan varsiselleriä ja porkkanaa. Katajanmarjoja kannattaa myös lisätä, ja itse lisäisin myös sitruunamehua. Lisäksi mitä tahansa syötävää metsäsientä (herkkutatti, kantarelli, suppilovahvero, mustatorvisieni) voi lisätä antamaan makua. Ruoka kannattaa ehdottomasti hauduttaa padassa haudutusuunissa. Tykkään itse tästä ruuasta, sillä tähän tulee tomaattimurskaa, joka on yksi lempiaineita ruoanlaitossa. Lisäkkeenä ei ole muusia, vaan spelttiä ja perusvihersalaattia fetalla höystettynä (tosin ilman paprikaa Tatjuskan takia:).

Hirviraguu on oikeaa lähiruokaa, sillä hirvi, sienet ja katajanmarjat ovat kesämökin liepeiltä, eli iso osa raaka-aineista on puhtaita, itse kerättyjä tai saalistettuja. Kai niitä sieniäkin voi saaliiksi kutsua.
Ihan joka viikonloppu ei päästä nauttimaan hirviraguusta, vaan ohje putkahtaa mieleen silloin tällöin.

Nyt oli hassu sattuma, että tälläkin kertaa meillä oli hirviraguuta, kun Tatjuska ja Mikko tulivat mökille. Edellisellä kerralla ruoka oli ihan etukäteen mietitty, nyt pelkkä sattuma. Mutta hyvin maistui joka tapauksessa. Jos ja kun Tatjuska ja Mikko tulevat seuraavan kerran, niin eiköhän raguuta taas löydy.

Teksti: Tarja (Hellapoliisimestari;)
Kuvat: Tanja (Tatjuska) ja Mikko
"Tuulirannassa" Tarjan ja Repan mökillä