sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Aurinkoiset aamiaistomaatit



Innostuin kokkaamaan eilisen pihvi-illallisen lisäksi sitten myös aamulla. Tai no, brunssihan siitä oikeastaan tuli. Tein Vihannes.net:n ohjetta mukaellen aurinkoiset aamiaistomaatit

Ennen uuniin menoa tomaatit näyttivät oikein mallikkailta.

4 isoa tomaattia
keittokinkkua
tonnikalaa
mustapippuria
appelsiinipippuria
sitruunapippuria
4 kananmunaa
(1 dl juustoraastetta)

Leikkaa tomaateista kansi pois. Koverra sisukset pois lusikan avulla. Valuta tomaatit alassuin käännettyinä.

Hienonna kinkkuviipaleet. Täytä tomaatit kinkulla, toiset tonnikalalla.

Valuta jokaisen tomaatin päälle varovasti yksi muna. Mausta.

Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. (Itse taisin kypsentää hieman liian kauan, kun vähän lössähtivät...)

Tältä niiden piti näyttää. (kuva: Vihannes.net)
 
Tältä ne näyttivät... Nyt ymmärrän, miksi tomaatit olisi kannattanut kypsentää kulhossa yläkuvan osoittamalla tavalla...

Surf & Turf sekä kreikkalainen tsatsiki-perunasalaatti


Lauantai-ilta rauhoitettiin koti-illaksi kokkauksen merkeissä. Tanjan ja Mikon keittiössä valmistui kreikkalainen tsatsiki-perunasalaatti ja pihviä Surf & Turf.

Perunasalaatin ohjeen oli Mikko napannut joitain aikoja sitten jostain K-kaupan mainoslehdestä ja Surf & Turf kokkailtiin suunnilleen Rachel Lanen Grillaus-kirjan ohjeella.



Surf & Turf
kahdelle

naudan sisäfilee, kaksi reilua pihviä (yhteensä noin 400 grammaa)
6 isoa kuorittua katkarapua pystöineen, ilman päitä
oliiviöljyä paistamiseen
suolaa, mustapippuria myllystä

Rakuunavoi:
125 grammaa margariinia
1 ruokalusikallinen tuoretta rakuunaa
1 salottisipuli
1 ruokalusikallinen oliiviöljyä paistamiseen

Valmistin ensin rakuunavoin. Silppusin salottisipulin ja paistoin sitä pannulla oliiviöljyssä, kunnes se oli pehmeää, eli noin neljä minuuttia. Sitten annoin sen jäähtyä. Sillä aikaa sippusin tuoreen rakuunan ja sekoitin sen margariiniin. Sitten sekoitin joukkoon jäähtyneen salottisipulimurskan, lusikoin valmiin voin leivinpaperiin tangoksi ja laitoin jääkaappiin kovettumaan noin tunniksi. Ja voin muuten sanoa, että ei kovettunut, ei edes pakkasessa. Jos aineksen nimi on rakuunavoi, suosittelen käyttämään voita, margariinit voi tässä yhteydessä unohtaa...

Pihvit paistoin öljyttyinä, pippuroituina ja ihan hennosti suolattuina pannulla. Tässä kohtaa olisin voinut jättää oikaisematta ja laittaa pihvit hetkeksi folioon lepäämään ennen syöntiä. Nyt pihvit jäähtyivät lautasella turhan nopeasti ja se onneton margariinikaan ei tahtonut pihville oikein sulaa.

Paineet ruuan onnistumiselle olivat kovat, sillä valmistin kyseistä ruokalajia ensimmäistä kertaa ja Mikko oli työmatkallaan Ruotsissa syönyt täydellistä Surf & Turfia. Ja eihän siitä sitten tietenkään ihan niin hyvää tullut...



Kreikkalainen tsatsiki-perunasalaatti
kahdelle

noin 300 grammaa uusia perunoita
1 pieni vihreä omena
noin 50 grammaa purjoa
puoli tölkkiä salaattijuustokuutioita (2 % rasvaa)

Tsatsiki:
puolikas kurkku
pari desiä turkkilaista jukurttia
yksikyntinen valkosipuli
ruokalisikallinen juoksevaa hunajaa
ripaus suolaa (olisin jättänyt laittamatta, mutta Mikko ehdotti, että ihan jos pienen pieni ripaus...)
mustapippuria
tuoretta minttua

Pesin perunat huolella ja keitin kypsiksi + jäähdytin. Jäähdyttäminen +30-asteisessa keittiössä vähän kesti. Mikko kokosi sillä aikaa lattiatuulettimen, ja avot, hyvä tuli; lähti salottisipulin kuoret pöydältä lentoon, kun se käynnistettiin viilentämään kokkeja.

Seuraavaksi valmistui tsatsiki. Raastoin kurkun, panin raasteen siivilään ja painoin ylimääräisen nesteen kurkkuraasteesta pois.

Sitten maustoin jukurtin hienonnetulla valkosipulilla, hunajalla, silputulla mintulla, hippusella suolaa ja reilulla määrällä myllystä rouhittua mustapippuria.

Kuutioin kuoritun omenan. Pilkoin huuhdotun ja halkaistun purjon.

Lopuksi sekoitin tsatsikin ja kasvikset keskenään ja laitoin koko komeuden päälle salaattijuustokuutiot. Sitten hela hoito astiassa jääkaappiin maustumaan.



Sekä salaatti että pihvit maistuivat ihan OK, mutta pientä hienosäätöä homma kyllä kaipaisi: Salaatissa ainekset olisi hyvä pilkkoa tosi pieniksi, maut sekoittuisivat paremmin. Käyttämämme salaattijuusto oli jotenkin liian hapanta, tavallinen Edam voisi maistua paremmin. Kuten Mikko totesi, tämä salaatti toimii paremmin paperilla kuin luonnossa. Rakuunavoi tulisi tehdä voista. Pihvit saisivat pannun jälkeen käydä pienellä levolla folion kainalossa. Ja ehkäpä pannun sijasta voisi käyttää grilliä, kuten ohjeessakin neuvotaan. Ei miulla muuta, moi!