tiistai 22. joulukuuta 2009

Sitruunainen tomaatti-tonnikalapasta


Bongasin eilen Pastanjauhajien blogista reseptin Sitruunainen tonnikala-oliivipasta. Tein siitä tänään omanlaiseni version, ja herkullista tuli. Sitruunan kuori ja punainen chili sopivat todella hyvin yhteen ja yhdessä tonnikalapastaan. Oliivia olisi saanut olla omaan makuuni vähän vähemmän, vaikka suolaakaan en käyttänyt ollenkaan.

Sitruunainen tomaatti-tonnikalapasta


2 tölkkiä tonnikalaa tomaattikastikkeessa
reilu desi viipaloituja vähäsuolaisia Kalamata-oliiveja
tölkillinen vaaleita papuja tomaattiliemessä, valutettuna
noin puolikkaan sitruunan mehu
noin puolikkaan sitruunan kuori raastettuna
1 tl punaista chilitahnaa
2 rkl extra virgin oliiviöljyä
ruismakaronia
mustapippuria päälle

Yhdistä isossa kulhossa tonnikala, viipaloidut oliivit, pavut, sitruunan mehu ynnä kuori ja punainen chilitahnat. Sekoita joukkoon 1 rkl oliiviöljyä.

Keitä pasta suuressa kattilassa al denteksi. Valuta lävikössä ja kippaa takaisin kattilaan. Lisää tonnikalaseos ja sekoita hyvin. Sekoita joukkoon vielä 1 rkl oliiviöljyä ja kuumenna.

Tarjoile tuoreen salaatin (esim. tomaatti, kurkku, rucola) ja patongin kanssa.


Suosittelen!

maanantai 21. joulukuuta 2009

Pastanjauhajalta lainattua: tonnikalapasta ja jouluinen lohivati

Surffailin netissä ruokasivuilla ja pari kokeilemisen arvoista reseptiä tarttui mukaan. Toinen on hyvänoloinen tonnikalapasta, toinen jouluinen lohiruoka.

Tonnikalapasta Pastanjauhannasta:
http://pastanjauhantaa.blogspot.com/2009/04/tonnikalapastaa-taas-kerran-uudella.html

Resepti vaikuttaa muuten hyvältä, tulen kuitenkin mitä luultavimmin käyttämään tonnikalaa vedessä enkä ehkä lisää suolaa, ellei ole välttämätöntä. Ehkäpä ripaus aromaattia tai liraus kalakastiketta antaisi riittävän suolan ruokaan.

Toinenkin houkutteleva resepti löytyi Pastanjauhajalta:
http://pastanjauhantaa.blogspot.com/2007/12/jouluisa-lohivati.html

Tämä lohiruoka tehnee ensiesiintymisensä meillä mahdollisesti jo joulupöydässä.

Lasimestarisilli

Lähdin joululomalle Pohjois-Karjalaan tänä vuonna ehkä normaalia hieman aikaisemmin eikä äiti ollut kerennyt tehdä minulle lasimestarisilliä mukaan. Joulu ei tule ilman lasimestaria! Näinpä siis Lisbe päätti ryhtyä toimeen. Äiti antoi meille ohjeet puhelimitse:

Lasimestarisilli

600 grammaa kokonaista silliä tai sillifilettä

liemi:
2 dl vettä
1 dl etikkaa
1 dl sokeria
2 neilikkaa
1 laakerinlehti
sinapinsiemeniä
maustepippureita

2 porkkanaa kiekkoina
1 sipuli renkaina

Liota sillejä 10 tuntia, huudo ne ja kuivaa. Keitä etikkaliemi (noin kymmenen minuuttia) ja kaada jäähtyneenä sillien, porkkanoiden ja sipulien päälle purkkiin. Laita purkki jääkaappiin 4-5 vuorokaudeksi, silloin sillit ovat parhaimmillaan. Kahden vuorokauden kylmässä olon jälkeen sillejä voi kuitenkin jo syödä. Silli säilyy noin pari viikkoa kylmässä säilytettynä.

Etikkaliemi tuoksuu jo keittiössä. Testataan sitten parin päivän kuluttua, miltä maistuu silli.

Netistä löytyy useita ohjeita Lasimestarille. Ne eivät ole ihan samanlaisia keskenään tai tämän kanssa, varioivat hieman muutaman aineksen osalta. Laitan tähän muutaman linkin vertailun vuoksi:

http://www.keittotaito.com/lasimestarin_silli.html

http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/39857/Lasimestarin%20silli

http://lapanen.blogspot.com/2006/12/lasimestarin-silli.html


P.S. Näyttävät ihmiset käyttävän kyseisestä herkusta kahta erilaista kirjoitusasua: lasimestarin silli ja lasimestarisilli. Itselleni tutummalta tuntuu tuo lasimestarisilli, mutta yleisemmin käytössä näyttäisi olevan genetiivimuotoinen vaihtoehto. No, ei nimellä niin väliä, kun vain tiedämme mistä puhutaan. :)